Pääkirjoitukset

Äksyilevä Halonen jää historiaan

Risto Ryti -seura julkaisi viime viikolla suomalaispresidenttien vallankäyttöä ja johtamistapaa käsittelevän Presidentti johtaa -teoksen.

Presidentti Tarja Halonen saa kirjassa murska-arvion Ulkopoliittisen instituutin johtajalta Teija Tiilikaiselta.

Halosen toiminta oli Tiilikaisen mukaan arvaamatonta ja äkkipikaista.

Jonkinlaisia tietoja äksyilystä tihkui jo Halosen presidenttiaikana, mutta Tiilikaisen suorasukaisuus yllättää silti. Tämänkaltaiseen kurkistukseen kulissien taakse ei ole totuttu.

Toki Halosesta saattoi aikoinaan päätellä, että hän oli jokseenkin tuskastunut muodollisuuksiin ja todennäköisesti myös joihinkin velvollisuuksiinsa. Hän ilmaisi kaiken aikaa halunsa toimia kansanomaisesti, mutta jäi siinä ainakin osittain asemansa vangiksi.

Myös Tarja Halosen sanoma arvojohtajana jäi epäselväksi ja etäiseksi, minkä voi selittää sillä, että arvot olivat ehkä osittain edellä aikaansa.

Reipas kritiikki on sallittu, etenkin, kun se ei ole hatusta vedettyä, eikä Teija Tiilikainen pura ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijana kritiikissä pelkästään turhautumistaan Halosen lähtökohtaiseen Nato-penseyteen.

Johtamistyylin arvostelu ei poista Tarja Halosen ansioita presidenttinä. Hän nousi vuosituhannen vaihteessa sosiaalidemokraattisella ministeri- ja SAK:n lakimiestaustalla valtakunnan ykköspoliitikoksi.

Halosen valinta ensimmäisenä naisena Suomen presidentiksi oli poliittista historiaa, kuvasti omaa aikaansa ja oli äänestäjien enemmistön tahdonilmaus.

Tarja Halosen presidenttikaudet ovat kansalaisten tuoreessa muistissa. Hän ohittaa analyysin kohteena jopa nykyisen presidentin Sauli Niinistön, joka on virkatehtävissään vasta alkutaipaleella.

Nyt ilmestyneessä kirjassa ei päästä kiinni vielä Niinistön henkilöön. Todennäköisesti hänenkin toimintaansa ja johtamistyyliään vielä ruoditaan.

Sauli Niinistönkään luonne ei paljastune kaikkein tasaisimmaksi.

Presidentin valtaoikeuksia on riisuttu, mikä ei ole vaikuttanut laskevasti äänestysaktiivisuuteen presidentinvaaleissa.

Politiikan arvostus matelee alamäkeä. Suoralla kansanvaalilla valitulla presidentillä on kuitenkin suomalaisille väliä, vaikka tällä ei ole enää oikeutta hajottaa eduskuntaa tai sekaantua muutenkaan Kekkosen ajan tapaan sisäpolitiikkaan.

Vähäiset valtaoikeudet saattavat olla jopa yksi presidentin nykyään nauttiman arvonannon selitys; valtakunnan ykkösnimi on päivänpolitiikan yläpuolella. Se taas pelkästään lisää arvovaltaa.

Myös presidentin henkilö kiinnostaa.

Presidentti kuuluu valtakunnan ykkösjulkkiksiin; hän on puolisonsa kanssa melkeinpä tasavallan puolikuninkaallisia. Siinäkin ovat julkisuuden kuherruskuukaudet ja ajat, jolloin esille nousevat myös vähemmän mairittelevat asiat.