fbpx
Pääkirjoitukset

Alkoholia ja tupakkaa kelpaa verottaa, kun kansa ei sitä suuresti vastusta

Alkoholin ja tupakan verotus on kiristynyt. Kuva: Agata Anttonen

Verohallinnon taannoisen asennetutkimuksen mukaan suomalaiset likipitäen rakastavat veroja. 79 prosenttia vastaajista ilmoitti maksavansa veronsa mielellään ja saavan niille yhteiskunnalta vastinetta. Lähes jokainen suomalainen piti veronkeruuta tärkeänä hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi.

Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) teettämässä uudessa tutkimuksessa enemmistö suomalaisesta arvioi, että ihmisten hyvinvointi paranee kyllä paremmin verotusta alentamalla kuin korottamalla.

Yli puolet suomalaisista korottaisi kuitenkin alkoholi- ja tupakkaveroa. Seuraavaksi eniten kansan kannatusta saa pääomatuloveron kiristäminen. Nykyisessä hintakarusellissa usea kaipaa myös valmisteverojen kuten polttoaineveron alennusta.

Alkoholi ja tupakka ovat valtiolle hyviä verotettavia. Jupinasta huolimatta kansa tuottaa niistä verotuloja.

Esimerkiksi tupakkavero nousi tänä vuonna ja kiristyy ensi vuonnakin. Tupakkaveroa on korotettu vuodesta 2009 lähtien lähes joka vuosi.

Tupakkaveron tuotto on valtiolle on yhä suurempi kuin perintö- ja lahjaveron tai varainsiirtoveron tuotto.

Tupakka-askin hinnasta erilaisten verojen osuus on jo noin 90 prosenttia. Paljon jälkeen ei jää puolen litran Koskenkorva-pullonkaan verotus.

Alkoholiverotus on etsinyt Suomessa suuntaansa. Verotusta on muokattu alinomaa ja pyritty näin paitsi keräämään verotuloja myös ohjaamaan kulutusta viranomaisten toivomaan suuntaan. Kuluttajien vastauksena tähän on ollut viinaralli eli juomanhakumatkat.

Kielto- ja veropolitiikalla on ollut vaikutuksensa, mutta suurin muutos on tapahtunut tapakulttuurissa.

Suomalaisista työikäistä noin joka kahdeksas tupakoi päivittäin ja alle kaksikymppisistä nuorista enää joka kuudestoista. Suuntaus on terve. Samalla tosin biletupakointi on lisääntynyt.

Myös suomalaisten alkoholin kulutus on vähentynyt, 15 vuodessa peräti kolmanneksella.

Korona-aikana ulkomaantuonti luonnollisesti romahti ja viinan kokonaismenekki laski jyrkästi, mutta alkoholin pimeä nettikauppa roihahti liekkiin.

Päivittäistavarakauppa ja moni kuluttaja haluaisi viinit ruokakauppoihin, mutta päihdeasiantuntijat ovat tyystin toista mieltä.

Kannattaa muistaa, että alkoholilla ja tupakalla on vastaansanomattomat terveyshaittansa, jotka kasaantuvat varsinkin suurkuluttajille.

Menot