fbpx
Pääkirjoitukset

Areenaton Hämeensaari vaatii vielä vakuutteluja – Hämeensaaren Kehitys oy:n täytyy tammikuussa pitää kaupunginhallituksen uskoa yllä

Hämeensaaren Kehitys oy:n täytyy tammikuussa pitää Hämeenlinnan kaupunginhallituksen uskoa yllä. Keinot siihen jäävät nähtäväksi
Tämä maisema on muuttumassa, mutta miten? Kuva Palokunnankadulla sijaitsevan talon katolta Hämeensaaren suuntaan otettu huhtikuussa 2021. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Tämä maisema on muuttumassa, mutta miten? Kuva Palokunnankadulla sijaitsevan talon katolta Hämeensaaren suuntaan otettu huhtikuussa 2021. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti ottaa aikalisän vuodenvaihteen yli ja palata Hämeensaaren suunnitelmiin tammikuussa. Alkuperäisessä esityksessä aluetta suunnitelleen Hämeensaaren Kehitys oy:n suunnittelualuevaraukselle oltiin antamassa yksinoikeudella vuoden jatkoaika, mutta kaupunginhallitus haluaa kuulla suunnitelmista tarkemmin.

Yksi syy on se, että Hämeensaaren Kehitys oy:n aiemman suunnitelman perustana oli paljolti Hämeensaareen kaavailtu monitoimiareena. Nyt sen haikailemisesta on luovuttu, joten ennen päätöksentekoa lienee syytäkin päivittää, mitä kaikkea kiinteistökehittäjän, sijoittajakumppanin ja arkkitehtitoimiston muodostamalla konklaavilla on mielessään Hämeensaareen kerrostaloasuntojen lisäksi.

Hämeensaaren Kehityksen täytyy tammikuussa vakuuttaa Hämeenlinnan kaupunginhallitus siitä, että varausta kannattaa jatkaa. Aika näyttää, mitä konkretiaa päättäjien vakuuttaminen tarvitsee. Tulisiko esillä olla esimerkiksi Hämeensaareen sitoutuneita kaupallisia toimijoita?

Kaupungilla tulisi olla kuitenkin selvä syy jatkaa nimenomaan Hämeensaaren Kehityksen yksinoikeutta.

Kysymyksiä on. Suunnitelmissa areenalle aiemmin varatun tilan kohdalla lukee kuitenkin yhä “liikunta- ja tapahtumatiloja”, joten herää kysymys, mitä ne voisivat tässä tapauksessa olla, kun monitoimiareena-ajatuksesta on luovuttu.

Toinen iso kysymys on se, että kun areenaa ei tule, kiinnostaako ketään toimijaa enää perustaa hotellia Hämeensaareen?

Viitesuunnitelman kuvissa viitataan yhä myös seurakunnan mahdollisiin uusiin tiloihin, mutta Hämeensaaren sijasta uuden keskusseurakuntatalon paikaksi ovat ehdolla nyt Ykköskortteli, Rauhankatu tai Poltinaho.

Hämeensaari herättää ymmärrettävästi intohimoja. Se sijaitsee keskeisellä ja näkyvällä paikalla, kaupungin keskustan tuntumassa, Vanajaveden rannalla. Ohi menee moottoritie, jota pitkin kulkeville alue näyttäytyisi yhtenä Hämeenlinnan käyntikorttina.

Kaupunkilaisilla, kaupungilla, rakentajilla ja kaupallisilla toimijoilla on aluetta kohtaan omat toiveensa ja intressinsä. Siksi seuraavat siirrot onkin tehtävä harkiten.

Menot