Pääkirjoitukset

Asekaupan suuret rahat kiinnostavat

Riihimäkeläinen asetehdas Sako on aloittanut uuden rynnäkkökiväärin markkinoinnin puolustusvoimille. Ensiesittelyt on jo pidetty. Suomalaissotilaan henkilökohtainen ase on tarkoitus uusia vasta parinkymmenen vuoden päästä 2030-luvulla.

Sakon omistaa nykyisin italialainen, Euroopan vanhin asetehdas Beretta, jonka kehittelemää rynnäkkökivääriä voisi ainakin osittain valmistaa ja koota Suomessa.

Matka päätöksentekoon ja aseiden valmistuksen aloittamiseen on vielä pitkä. Kyse on kuitenkin Suomen oloissa suuresta, useiden satojen miljoonien eurojen hankinnasta. Siihen kannattaa valmistautua hyvissä ajoin ja huolellisesti.

Suomen armeijan perusase on tällä hetkellä rynnäkkökivääri, jonka konstruktio perustuu venäläiseen Kalashnikoviin, aseeseen, jonka eri versioita on maailmalla valmistettu arviolta sata miljoonaa kappaletta. Kuuteenkymmeneen vuoteen maailmassa on tuskin käyty ainoatakaan sotaa, jossa ei ainakin toinen osapuoli olisi aseistettu Kalashnikovein. Monissa yhteenotoissa se on ollut käytössä molemmin puolin rintamaa.

Suomalaista rynnäkkökivääriä valmisti Sakon lisäksi Valmetin tehdas Tourulassa. Vuonna 1993 sen tuotanto keskitettiin Riihimäelle, ja valmistus loppui neljä vuotta myöhemmin.

Puolustusvälineteollisuus on Kanta-Hämeessä erityisen merkittävä tuotannonala. Sakon ohessa toimialalla on hämeenlinnalainen Patria, panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen valmistaja, joka myy tuotteitaan kotimaan ohella kansainvälisillä markkinoilla. Parhaillaan vaunuja valmistetaan Ruotsiin, ja kauppaneuvotteluja käydään kaiken aikaa monen muun mahdollisen ostajamaan kanssa.

Asekauppa on muuttanut luonnettaan muun muassa Suomen EU-jäsenyyden myötä. Uutena, joskaan ei enää tuntemattomana elementtinä kuvioihin on tullut kilpailutus. Hankintoja ei automaattisesti tehdä enää kotimaasta, vaan tarjouskilpailut ovat avoimia. Asehankinnoissa liikkuvat suuret rahat ja kilpailu on äärimmäisen kovaa eikä aina kovin puhdastakaan. Tästä kielivät monet lahjusskandaalit, joilta Suomessakaan ei ole tyystin vältytty.

Tällaisessa tilanteessa monen osatekijän on oltava kohdallaan, että kilpa voitetaan ja se realisoituu työksi. Enää eivät yksin korkea laatu tai edullinen hinta riitä, kilpailukykyä pitää löytyä tuotteen koko elinkaaren ajaksi.

Aseteollisuus kuulu niihin toimialoihin, joissa perusosaaminen ja -tuotantovalmius pitäisi säilyttää Suomessa. Koska kaikkea materiaalia ei missään oloissa voida valmistaa kotimaassa, yhteistyökuviot on pidettävä kunnossa ja toimivina.

Parhaillaan Vihtavuoren ruutitehtaan tulevaisuus on vaakalaudalla. Sen ranskalaisomistaja haluaisi myydä tehtaan, mutta ostajaehdokkaana ollut Patria-konserni ei ole siitä kiinnostunut. Koska muitakaan ostajia ei ole näköpiirissä, Vihtavuoren kohtalona saattaa olla ruudintuotannon alasajo.

Tällöin Suomesta katoaisi yksi pieni, mutta maanpuolustuksen näkökulmasta tärkeä teollisuudenala. Voidaanko kaikissa oloissa taata, ettei puolustuskyky ainakaan ruutipulaan kaadu?