Pääkirjoitukset

Aseteollisuus toimii valmiiksi erittäin ahtaalla

Suomalaisen aseteollisuuden pääasiallinen ongelma ei ole tuotteiden laatu tai edes menekki. Kysynnän ja tarjonnan lakien lisäksi asekauppaa ohjaavat kansainväliset ja kansalliset säännökset sekä lisäksi poliitikkojen linjanvedot.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina laajan artikkelin suomalaisen asekaupan suunnanmuutoksesta. Lehden mukaan Suomi vie nyt ensimmäisen kerran enemmän aseita Lähi-itään kuin Euroopan unioniin.

On olennaista tarkentaa, että Lähi-idällä tarkoitetaan arabimaita, ei Syyriaa tai muita tuhoisan kriisin varsinaisessa polttopisteessä olevia maita.

Jemeniläinen toimittaja syyttää Suomea osalliseksi sotarikoksiin (HS 23.10.), koska Saudi-Arabia pommittaa Jemeniä. Patria on myynyt saudeille Nemo-kranaatinheitinjärjestelmällä varustettuja AMV-vaunuja.

Sotarikosväite on äärimmäisen kaukaa haettu, mutta kuvastaa hyvin sitä, miten kiihkeästi asiaa halutaan käsitellä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuuttaa, ettei Suomen linja asevientilupien myöntämisessä ole muuttunut. Hän kiisti Ylen haastattelussa, että teollisuuden intressit olivat ajamassa ihmisoikeusnäkökulman ohi.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) puolestaan pyytää vientilupalinjasta selvityksen puolustusministeriöltä.

Syyrian ja nyttemmin julkisuuteen laajasti nousseen Jemenin tilanne on poikkeuksellisen herkkä ja ennen kaikkea sekava. Siviiliväestön inhimilliset kärsimykset ovat nousseet laajasti ja perustellusti julkisuuteen.

Tilille halutaan syyllisiä, eikä sensaation hakemisessa näytä olevan sijaa suhteellisuudentajulla.

Jemenin kriisin syveneminen on tuskin voinut olla täysin niin suomalaisen aseteollisuudenkin kuin ministeriön lupaviranomaistenkaan ennakoitavissa.

Suomalaisen aseteollisuuden huipputuotteet, Patrian AMV, panssaroitu modulaarinen ajoneuvo ja Sakon TRG-tarkkuuskivääri ovat molemmat kantahämäläistä tuotantoa.

Vähintä, mitä erittäin ahtaalla toimivan teollisuudenalan puolesta voi toivoa, on johdonmukaisuus vientilupien myöntämisessä.

Jos vientiponnistelut tehdään mahdottomiksi, on hintana työpaikkojen ja erittäin korkeatasoisen osaamisen menettäminen. Siitä taas koituu vääjäämättä vahinkoa myös oman maan puolustuskyvylle.