Pääkirjoitukset

Assin kululeikkauksissa on pakko onnistua

Kulukuri uuden Ahveniston sairaalan suunnittelussa on välttämätöntä säilyttää. Allianssimallin hyödyt on saatava käyttöön kaikessa laajuudessaan.
Uuden Ahveniston sairaalan suunnitelmia on laihdutettu muun muassa potilashuoneita karsimalla. Havainnekuva: Ahveniston sairaala -allianssi. Kuva: Ahveniston sairaala -allianssi
Uuden Ahveniston sairaalan suunnitelmia on laihdutettu muun muassa potilashuoneita karsimalla. Havainnekuva: Ahveniston sairaala -allianssi. Kuva: Ahveniston sairaala -allianssi

Assi on kovin inhimillinen nimi sairaalalle. Inhimillistä on myös, jos jättihankkeen suunnittelu ei koko ajan sujukaan kuin suvi-illan valssi.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta toi rohkeasti yleisen edun nimissä esiin, kuinka sairaalan rakentamisessa käytettävän allianssimallin toimiminen on jättänyt toivomisen varaa (HäSa 20.11.).

Hyvin alkuun saatu tilojen ja kustannusten karsiminen useilla miljoonilla otti syksyn mittaan taas takapakkia.

Sairaalan tilaajan eli viime kädessä veronmaksajien näkökulmasta kulukuri on ehdottoman välttämätöntä.

On hyvä hahmottaa, kuinka valtavasta hankkeesta nyt on kyse.

Jopa Tampereen raitiotien rakentaminen tulee ennakkoarvioiden mukaan halvemmaksi. Eikä Helsingin ja Espoon Raide-Jokeri-pikaraitiotiekään paljon kalliimmalla synny.

Molemmat muuten ovat allianssihankkeita.

 

Ensimmäinen suomalainen allianssi muokattiin Australian mallin mukaan tämän vuosikymmenen alussa. Tampereen rantatunneli oli vasta toinen pilottikohde.

Sitten allianssihankkeita tuli kymmenittäin. Allianssin hyötyihin uskotaan. Eikä Ahvenistollakaan ole syytä ahdistua siitä, että vaikeudet välttämättä johtuisivat valitusta mallista.

Homma on saatava käymään, ja kustannuksissa on päästävä ainakin kyllin lähelle kesällä asetettua 320 miljoonan euron tavoitetta.

Allianssin idea ei kuitenkaan ole halvalla rakentaminen, vaan osapuolten yhteisvastuu tavoitteiden toteutumisesta. Riskit ja hyödyt jaetaan.

Tilaaja saa myös pidemmän jälkivastuuajan. Rakennuksen käyttöönoton, hoidon ja ylläpidon pitäisi sujua.

Mikään ihmeitä tekevä midas-malli ei allianssi kuitenkaan ole. Se ei takaa budjetin ja aikataulun pitämistä.

Ahveniston edellisestä suururakasta on yli 40 vuotta. Siellä on sittemmin tehty niin monta isoa remonttia ja laajennusta, että rakennuttamisen osaamista sopii olettaa olevan.

Omassa talouskurimuksessaan painivat kunnat suorastaan vaativat sitä, muutkin kuin tähän asti sairaalahankkeesta eniten ääntä pitäneet Riihimäki ja Forssa.

OIKAISU tehty 26.11.2019: Sairaanhoitopiirin johtaja ei ole Seppo Karhu, kuten alkuperäisessä tekstissä luki, vaan Seppo Ranta.