Pääkirjoitukset

Asvalttikartellille ansionsa mukaan

Lajissaan ensimmäisiä ja tähän asti ehdottomasti laajin kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausoikeudenkäynti saatiin torstaina päätökseen Helsingin käräjäoikeudessa. Suomen valtio ja neljäkymmentä kuntaa vaativat vahingonkorvauksia asvalttiyhtiöiltä, joiden korkein hallinto-oikeus oli aiemmin, vuonna 2009 katsonut osallistuneen kartelliin vuosina 1994-2002.

Käräjäoikeus hylkäsi valtion kanteen, mutta hyväksyi kuntien vaatimukset. Niiden saamien vahingonkorvausten yhteismäärä kohoaa 37,4 miljoonaan euroon. Koska asvalttiyhtiöiden rikollinen toiminta jaksottuu pitkälle ajalle, korvaussummaa nostivat merkittävästi korot.

Valtaosa kanteista kohdistui Lemminkäiseen, joka on markkinajohtaja Suomessa. Sen maksettavaksi määrättiin pääomamäärältään enintään 34 miljoonan euron korvaukset. Yhtiö reagoi tuomioon antamalla välittömästi tulosvaroituksen.

On ilmeistä, jopa todennäköistä, että Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä valitetaan. Lemminkäisen ja muiden alan yritysten lisäksi asian saattaa viedä hovioikeuteen Suomen valtio. Sen kanne hylättiin siksi, että oikeus katsoi Tieliikelaitoksen ja Tiehallinnon edustajien tienneen kartellista jo vuonna 1998. Ne olivat jopa siinä mukana.

Suomessa totutellaan edelleen kilpailulainsäädäntöön, vaikka sen ei pitäisi olla enää kenellekään uutta ja outoa. Ikiaikaiset kauppatavat ovat juurtuneet syvälle arkikäytäntöön. Kun käry kuitenkin joskus käy kilpailulain rikkomuksista, sitä pidetään edelleen ensisijaisesti huonona tuurina.

Varsinkin kuntia on syytetty osaamattomuudesta, jonka takia ne maksavat tuotteista ja palveluista ylihintaa. Heikko osaamisen taso ei tietenkään ole rikos, mutta se aiheuttaa turhia lisäkustannuksia.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan kunnat maksoivat tilaamistaan asvalttiurakoista ylihintaa 15 prosenttia. Vuosien mittaan tästä kertyi huomattava summa. Muun muassa Helsingin kaupunki saa yli yhdeksän miljoonan euron korvauksen. Vantaalle rahaa on tulossa 3,8 miljoona ja Tampereelle lähes kolme miljoonaa. Forssan kaupungin kassaan on luvassa 267 000 euron korvaus.

Hämeenlinnan kaupunki ei ryhtynyt hakemaan mahdollisia saataviaan oikeusteitse. Asiaa perusteltiin sillä, että kaupunki sai muita edullisemmin asvalttinsa, koska Lemminkäisen asvalttiasema sijaitsee Hämeenlinnassa. Jälkiviisaus ei tässä asiassa auta, ja tiepäällysteen ja urakoinnin oikea hinta jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Asvalttikartelli on nyt tuomionsa saanut. Seuraavina käräjäsaliin astuvat suomalaiset metsäteollisuuden suuryritykset, Metsäliitto, Stora-Enso ja UPM. Niiltä vaaditaan yli 200 miljoonan euron vahingonkorvauksia kartellista, joka epäillään häärineen puumarkkinoilla yksityismetsänomistajien, kuntien ja Metsähallituksen vahingoksi.

Kilpailulain rikkomisesta syytettyjen penkille joutuu myös Valio johtavan aseman väärinkäytöstä. Meijerijätin epäillään alihinnoitelleen maitonsa, jotta saisi sitä pienemmän kilpailijansa häädettyä markkinoilta.

Oikeudenkäynnit ja tuomiot osoittavat, että kilpailulainsäädäntö pitää ottaa todesta.