Pääkirjoitukset

Aukioloaikojen rajoitukset poistettava

Liikeaikalakia muutettiin, mutta kauppojen aukioloajoissa on edelleen kummajaisia, joita yritetään paikata poikkeusluvilla. Hämeen kauppakamari hakee parhaillaan koko Kanta-Hämeen alueelle lupia loppiaisen aukioloaikoihin, joita on aikaisemmin myönnetty vain joillekin alueille.

Loppiainen kuvaa hyvin vähittäiskaupan tilannetta. Esimerkiksi Itä-Suomen kaupat ovat saaneet pitää kauppansa auki kiisteltynä juhlapyhänä jo pitkään. Muissa maakunnissa kauppojen ovet ovat olleet visusti kiinni. Eroja on ollut maakuntien sisälläkin, Kanta-Hämekin hyvänä esimerkkinä.

Loppiainen on kauppapäivä siinä kuin muutkin pyhät eikä yksistään venäläisturistien takia. Turisteja on riittänyt sankoin joukoin etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomeen sekä pohjoiseen. Kylmä tosiasia on se, että myös monet matkailukohteet ja lomakylät on rakennettu nimenomaan venäläisen ison rahan toivossa.

Venäläisturisteja on riittänyt vaihtelevasti myös Kanta-Hämeeseen. Myös hyvää yritystä heidän houkuttelemisekseen on ollut.

Maakunnan matkailuyritykset ovatkin aikaisempina vuosina hyötyneet itärajan takaa tulevista turisteista, jotka ovat majoittuneet maakunnassa ja käyttäneet mm. Kylpylähotelli Rantasipi Aulangon ja Forssassa Viihdeuimala Vesihelmen palveluja.

Shoppailukin kiinnostaisi, mutta alueen kaupoilla ei ole ollut lupia aukioloon kuin hyvin rajoitetusti. Se on heijastunut alueen kiinnostavuuteen matkailukohteena.

Turistivirta Venäjältä Suomeen on tyrehtynyt taloudellisen tilanteen, heikon ruplan ja Ukrainan kriisin seurauksena, mutta kiinnostus Suomea kohtaan ei ole vähentynyt. Matkailu elpyy myöhemmin siinä kuin taloudellinen tilannekin.

Vähittäiskaupan aukioloajoista väännetään edelleen, vaikka liikeaikalain muutoksilla perattiin pahimmat puutteet pois sekalaisesta lainsäädännöstä vuonna 2009, jolloin nykyinen laki astui voimaan. Kaupan aukioloaikoja vapautettiin. Kauppiaat ja myös kuluttajat olivat tyytyväisiä ratkaisuihin.

Viimeisetkin rajoitukset olisi hyvä käydä läpi. Poikkeusluparalli, jota Lapin aluehallintovirasto pyörittelee, on saatava loppumaan. Alueelliset rajoitukset aukioloajoissa ovat keinotekoisia ja vapaan kilpailun näkökulmasta kummallisia.

Hämeen kauppakamari on oikealla asialla hakiessaan poikkeuslupia. Kaupat on saatava samalle viivalle loppiaiskaupassakin kautta maan. Se on tasapuolisuutta, mitä lainsäädännöstä on puuttunut.

Viimeinen sana aukioloajoista voidaan antaa vähittäiskaupalle, joka tietää paikalliset olosuhteet sekä markkinatilanteen ja osaavat reagoida niihin. Tämä ei kaikilta osin ole mahdollista voimassa olevan lainsäädännön takia.

Alueelliset ja kaupan toimialoja jakavat rajoitukset eivät ole tätä päivää. Elinkeinonharjoittajien tasapuolinen kohtelu on tärkeä periaate, jota ei pidä sekavalla lainsäädännöllä ja epäoikeudenmukaisilla tulkinnoilla teilata.