Pääkirjoitukset

Autokauppa heräilee vaikeuksien jälkeen

Autokauppa, yksi kotimaisen talouden ilmapuntareista, on osoittanut alkuvuonna piristymisen merkkejä. Tammikuussa ja helmikuussa henkilöautojen ensirekisteröinnit olivat reippaassa, lähes 20 prosentin kasvussa.

Maaliskuussa kasvuluvut eivät olleet enää aivan näin vauhdikkaita. Silti autokauppa on sujunut alkuvuonna myönteisissä merkeissä, sillä hankalassa taloustilanteessa yli kymmenen prosentin kasvusaavutukset ovat kiven alla.

Suomalainen autokanta on länsieurooppalaisessa vertailussa iäkästä ja saastuttavaa. Juha Sipilän (kesk.) hallitus laski osittain tästä syystä ja ohjelmansa mukaisesti autoveroa maltillisesti vuoden alussa.

Tämä on saattanut näkyä myyntitilastoissa, tai sitten on kyse patoutuneen kysynnän puolittaisesta purkautumisesta.

Hallitus teki joka tapauksessa viisaasti, kun se jaksotti autoveron laskun koko hallituskaudelle niin, ettei markkinahäiriöitä syntyisi.

Lisäplussaa hallitukselle voi antaa siitä, että veroa lasketaan pienipäästöisiä autoja suosien.

Eri valtioiden, niin suurten kuin pienten, autoveroilla on ollut ohjaava vaikutus autojen valmistajiin. Bensapihejä menopelejä löytyy nykyään lähes merkiltä kuin merkiltä ja luokassa kuin luokassa.

Alkuvuoden myyntiluvuilla autoveron tuotto on ollut positiivinen yllätys valtion kassanhoitajille, mutta kolmen kuukauden perusteella on liian aikaista tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Valtiovarainministeriössäkin tiedetään tarkkaan, että verotuksen niin sanottuja dynaamisia vaikutuksia on hankala arvioida etukäteen. Kuluttajien käyttäytyminen muuttuu aina, kun veroja korotetaan tai lasketaan, mutta lopullinen vaikutus on usein arvoitus.

Näin on tälläkin kertaa.

Ensirekisteröintien määrä putosi huimasti vuodesta 2008 vuoteen 2009. Kotimainen autokauppa romahti noin 140 000 ajoneuvon vuositasosta reilusti alle sataantuhanteen.

Syitä ei ole vaikea arvailla. Talousmielessä maailma oli iso kysymysmerkki, luhistuminen oli sotavuosien luokkaa.

Huippuvuosien lukemissa ei olla vieläkään, mutta suunta on oikea. Kotimainen autokanta pitäisi saada nykyistä turvallisemmaksi ja vähemmän saastuttavammaksi.

Päivän lehti

22.1.2020