fbpx
Pääkirjoitukset

Budjettikiistat muhivat taas kerran jatkoajalla

Vaikeille budjettikysymyksille koitti jälleen jatkoaika. Hallituksen vaalima työllisyyspaketti matkaa suoraan budjettiriihestä perinteiseen kolmikantaiseen käsittelyyn työmarkkinajärjestöjen kanssa ja valmista pitäisi tulla pikaisesti syyskuun loppuun mennessä.

Vaikeaksi taas käy, koska liipaisimella on ansiosidonnaisen työttömyysturva, johon SAK ei halua puututtavan.

Kilpailukykysopimuksen kohtalosta ei heti budjettiriihen jälkeen ollut täyttä varmuutta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pyrki budjettiriihen tiedotustilaisuudessa häivyttämään koko eripuran. Kunta-alan palkansaajajärjestöt pääsivät vasta seuraavana päivänä hallituksen kanssa yhteisymmärrykseen kilpailukykysopimuksen kustannusneutraaleista vaikutuksista kuntatalouteen. Näin myös ansiotuloverotus laskee sovitusti puolella miljardilla.

Isoja avauksia budjettiin ei ole tulossa. Yllätystä ei tuottanut päivähoitomaksujen korotusten peruminen. Sen paikkaus löytyy rakentamattoman tonttimaan ja tuulivoimapuistojen kiinteistöveron kiristyksestä. Pienyritykset saavat yrittäjävähennyksensä.

Työllisyysasteen nostamisen ohella valtiovelan kasvun taittaminen on osoittautunut perin hankalaksi, kun vienti ei vedä.

Työllisyyspaketti sisältää mm. työttömyysturvan uudistamisen, työvoimapalvelujen parantamisen sekä asuntotuotannon tehostamisen.

Työllisyyspaketin naruissa on niin monta solmijaa, että vaarana on umpisolmu.

Kasvun ja työllisyyden tekohengitys tietää velkaantumisen jatkumista. Valtion eläminen velaksi pitäisi päättyä viiden vuoden päästä, mikä tarkoittaa useiden vuosien menojäädytystä.

Sulle mulle -jaossa kokoomusta lämmittää päivähoitomaksujen korotuksesta luopuminen, keskusta sai maatalouden kriisipaketin ja perussuomalaiset pääsi pokkaamaan kuusikymppisten pitkäaikaistyöttömien armahduksen eläkkeelle.

Timo Soini (ps.) naljaili edellisille “hallituskarkureille”, vihreille ja vasemmistoliitolle, ja haali kannatuspisteitä julistamalla huviveneet verolle ja Guggenheimin taidemuseohankkeen piikin kiinni.

Budjettiriihen päätyttyä on edelleen epäselvää, onko hallituksella säkissään koko sika vai vain pari potkaa ilman sisäfileetä. Käännettä saadaan odottaa.

Menot