Pääkirjoitukset

Byrokratiasta suitsia hämärärakentajille

Rakennusalan maine verovilppien ja pimeän työ tyyssijana on edelleen vahva eikä ollenkaan vailla katetta. Valtiovalta on jo pitemmän aikaa yrittänyt suitsia hämärärakentamista monin keinoin. Muutama vuosi sitten kaikilla isoilla rakennustyömailla työskenteleville tuli pakolliseksi kuvallinen henkilökortti, jota myöhemmin täydennettiin asianomaisen verotusnumerolla.

Työmailla ovat tuttuja myös monet tarkastajat, jotka valvovat muun muassa ulkomaisen työvoiman käyttöä, työturvallisuutta ja maksuliikennettä, veroja ja vakuutusmaksuja.

Uusin rakentamisen ilmoitusmenettely on herättänyt hämmennystä. Verraten pienistäkin urakoista on tehtävä ilmoitus verottajalle. Tämä ei ole kuitenkaan onnistunut tiedottamaan uudesta velvollisuudesta koko laajalle kohderyhmälle. Kotitalouksissa ja omakotirakennuksilla on syntynyt jopa paniikin poikasta.

Jokaisen rakentamispalveluita tilaavan on ilmoitettava verottajalle kaikista yli 15 000 euron arvoisista rakennus- ja korjaustöistä heinäkuun alusta lähtien. Velvoite koskee niin alan yrityksiä kuin kuntia ja taloyhtiöitäkin. Kuukausittain on ilmoitettava, mitä on tilattu, paljonko on maksettu ja ketkä töitä ovat tehneet. Tällä tykillä ammutaan täsmätulta päin rakennusalan harmaata taloutta.

Taistelu väärin pelaajia sivuaa myös yksityishenkilöitä, joiden pitää ilmoittaa lomakkeella kaikista rakennusluvan alaisista töistä ennen loppukatselmusta. Omakotirakentajien pitää kertoa verottajalle yrityksiltä ostamansa rakennuspalvelut ja itse palkkaamiensa rakentajien palkat. Jopa talkoo- ja hartiapankkirakentamisen rakennuskohteesta on ilmoitettava.

Uhkana on ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntimaksu, eräänlainen uhkasakko. Epätietoisuuden vuoksi verohallinnon on paikallaan alkuun neuvoa ilmoitusvelvollisia ja välttää sakotusta.

Uudistus astui voimaan huonoon saumaan, sillä juuri kesällä rakentaminen on kiivaimmillaan ja kuntien rakennusvalvonnassa väkeä lomalla. Ilmoitusmenettelyn voimaantulo heinäkuussa nostatti piikin omakotitalojen loppukatselmuksissa eri kunnissa.

Ilmoitusvelvollisuus sotkee kieltämättä hämäräfirmojen pasmat, kun verohallinto saa tiedot koko urakkaketjusta. Uudistus koettelee työteliäänä myös rehellisiä yrityksiä, mutta toimii lopulta niiden eduksi. Niiden etu on se, että ala tervehtyy ja vilpilliset yrittäjät katoavat markkinoilta.

Byrokratian kasvu on ikävintä tavalliselle asuntonsa korjaajalle ja omakotirakentajalle, kun verottaja vastuuttaa heidät tuplatarkistuksiin.

Lisääntyvän byrokratian maksaja taitaa viime kädessä löytyä kuluttajasta. Toivottavasti kotitaloudet eivät tämän takia ala jarrutella remonttejaan tai rakennushankkeitaan nykyisessä taloustilanteessa.

Uusista koukeroista huolimatta nyt kannattaa rakentaa ja rakennuttaa. Tarvikkeet ovat hiljaisen kysynnän takia kohtuullisissa hinnoissa ja ammattitaitoisia, rehellisiä pienurakoitsijoita on saatavissa töihin.

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic