Pääkirjoitukset

Ebola levittää kuolemaa ja kauhua

Afrikassa ihmisiä tappava ebola-virus pelottaa jo Euroopassakin. Muun muassa Euroopan unionin terveysviranomaiset ovat varautuneet mahdollisia tartuntoja varten. Tauti on poikkeuksellisen vaarallinen, sillä siihen ei toistaiseksi ole kehitetty parantavaa lääkettä eikä ennalta ehkäisevää rokotetta. Noin 90 prosenttia tartunnan saaneista kuolee muutamassa päivässä.

Ebolaan on viime viikkoina menehtynyt tuhatkunta ihmistä Länsi-Afrikassa, Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa. Taudin takia on Afrikassa jo suljettu maiden rajoja ja ihmisten liikkumista on paikoin rajoitettu.

Köyhät Afrikan maat ovat otollista kasvualustaa mille tahansa vakavalle taudille ja epidemialle. Esimerkiksi aids tappaa maanosassa edelleen paljon ihmisiä, vaikka sen leviämistä on yritetty hillitä massiivisin valistuskampanjoin ja taudin hoitoon on käytössä entistä tehokkaammat lääkkeet.

Ebola-virus aiheuttaa verenvuotokuumeen. Tauti tunnistettiin ensimmäisen kerran Ugandassa vuonna 1976 ja sen jälkeen sitä on esiintynyt aika-ajoin Afrikan maissa.

Tauti tarttuu kuolleista eläimistä tai siihen sairastuneen ihmisen eritteistä ja helposti myös ebolan tappamista vainajista. Perinteinen afrikkalainen hautaustapa, jossa saattoväki koskettelee ruumista, on omiaan levittämään tautia.

Edes riski tartunnan ja kuoleman mahdollisuudesta ei ole saanut afrikkalaisia luopumaan vanhoista hautajaisperinteistään. Kun terveysviranomaiset ovat yrittäneet niihin puuttua, ja ehdottaneet tartunnalta suojaavien ruumispussien käyttöä, heihin on kohdistunut vihaa ja väkivallan uhkaa.

On ilmeistä, ettei ebola-virusta ja sen seurauksia saada kovin nopeasti hallintaan. Perinteiset tavat, huonot hygieeniset olot, likainen juomavesi, olematon jätteiden käsittely ja epäluulo kaikkea yhteisön ulkopuolelta tulevaa tietoa kohtaan edistävät tartuntojen lisääntymistä ja niiden myötä kuolemantapauksia.

Tilanne muistuttaa paljolti aikoja, jolloin aids ilmaantui Afrikkaan ja muuallekin maailman. Sekin aiheutti paljon pelkoa ja sekasortoa yhteisöissä, missä siihen sairastuttiin. Lääketiede oli alkuun sen edessä aseeton. Nykyisin hiv-positiivisuus ei automaattisesti merkitse kuolemantuomiota, vaan lääkkeiden ansiosta taudin kanssa voi elää lähestulkoon normaalia elämää.

Ebolaa vastaan kehitetään parhaillaan rokotteita, joista osa on jo edennyt testausvaiheeseen saakka. Lääketieteellinen tutkimus ja tuotekehitystyö käyvät sananmukaisesti kilpajuoksua kuoleman kanssa.

Tutkijoiden kammiossa ei ratkaisevaa läpimurtoa toistaiseksi ole saavutettu, mutta on ilmeisesti vain ajan kysymys, koska ebolaan pureva lääke valmistuu. Senkin jälkeen taudin ennaltaehkäisyyn pitää panostaa kaikin keinoin.

Afrikan ulkopuolellakaan ei pidä vähätellä tartunnan mahdollisuutta, sillä ihmiset ja heidän mukanaan myös vakavat tartuntataudit siirtyvät muutamassa tunnissa maanosasta toiseen.

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic