Pääkirjoitukset

Ei vielä kehäraakki!

 

Ei tässä vielä hirveää hätää ole, vaikka joskus epäilyttääkin. Epäilyttää koko ajan korkoa kasvava ikä ja työuran pituus.
 
Helpotusta antoi tutkimustulos, jonka mukaan ihmisestä ei tulekaan työelämän ongelmajätettä nelikymppisenä, vaan vasta silloin työntekijän tuottavuus alkaa kiivetä huippuunsa. Työnteon tervakantoiässä ollaan päälle viisikymppisenä – kokeneina, mutta edelleen tehokkaina.
Uskovatko työnantajatkin tutkimukseen? Toivottavasti.
 
Saksalaistutkimuksen mukaan työntekijän suurin tuottavuus ajoittuu 40:n ja 50:n ikävuoden välille. Vielä 50–60-vuotiaidenkin työnteko on tehokkaampaa kuin alle nelikymppisten.
 
Minä olisin voinut kertoa asian paljon halvemmalla. Ikä ja kokemus opettavat.
 
Jos olisin työhönottaja ja haluaisin luokitella hakijoita iän perusteella, ottaisin pinosta erilleen viisikymppisten – miesten ja naisten – hakemukset. Siinä pinossa ovat ne, joilla on tietoa, taitoa ja kokemusta – sekä aikaa, energiaa ja halua palvella palkanmaksajaansa. Vaipanvaihdot ovat taakse jäänyttä aikaa.
 
Työaikaa on jäljellä 10–15 vuotta. 
 
Kuka pari–kolmekymppisen palkkaava tohtii kuvitellakaan, että tyyppi puskisi töitä tauotta ja kaikella energiallaan seuraavat 15 vuotta yhdessä ja samassa työpaikassa!
 
Ennen vanhaan ojankaivussa, metsätöissä, rakennuksilla tai liukuhihnan äärellä päälle viisikymppinen oli jo itsensä loppuun rääkännyt. Nykyhommissa jaksaa, kun vain annetaan jaksaa.
Toki oikeaa asennetta tarvitsee itse ikääntyväkin. Pitäisi olla tyytyväinen siihen, että elämä on edes tällä mallilla.
 
Kun on seurannut eläkeikäkeskustelua, joskus hämmästelee täysin lukkoon jämähtäneitä asenteita. Eläkeiäksi haarukoitui hieman päälle 60 ikävuotta jo joskus 1800-luvulla. Eikö mikään ole muuttunut ihmiselossa sen jälkeen? Esimerkiksi elinikä ja yleinen terveystilanne?
 
Ja olisiko työuran pituudella mitään merkitystä? Riittääkö 40 vuotta töitä yhteen putkeen? Vai pitääkö pakertaa 45 vuotta?