Pääkirjoitukset

Elokuva on vahva väline

 

Taideteoksilla, elokuvilla, musiikilla ja lehtijutuilla on hyvin usein tavoitteena nostaa jokin asia julkisen keskustelun kärkeen, suoranaisesti ärsyttää.
 
Elokuvarintamalla on tänä syksynä onnistuttu tältä osin Suomessakin tuplasti. Keniassa kuvattu Suomen marsalkka on saanut huutia lähes koko kansalta. Huomiotta ei jäänyt myöskään Arto Halosen dopingiin keskittynyt dokumenttipohjainen Sinivalkoinen valhe.
 
Molemmat elokuvat ovat alun alkaen rakennettu sillä ajatuksella, että nyt sohaistaan suomalaisten syvimpiä tuntoja. Kun kohteena ovat Mannerheim ja suomalainen huippu-urheilu, lähes jokaisella on jotakin sanottavaa.
 
Sanan säilällä on sivallettu säälimättä. Suurin osa meistä aihetta kommentoineista kansalaisista ei ole kuitenkaan nähnyt kumpaakaan filmatisointia. Väkeviä mielipiteitä on helppo esittää varsinkin silloin, kun ei ole nähnyt elokuvaa tai ei ole muutenkaan perehtynyt elokuvan näkökulmaan.
 
Elokuvan voimaa suoranaisten kansanliikkeiden nousemiseen todistaa USA:ssa tehty filmatisointi, joka nostatti muslimeissa kiivasta suuttumusta. Elokuva oli rakennettu pelkän provokaation hengessä. Hieman samaan tapaan oli asia myös suomalaiselokuvissa, joskin pehmeämmillä aihealueilla.
 
Kun muslimit kokivat Muhammed-elokuvan syvästi loukkaavana, osa suomalaisista koki etenkin Mannerheim-leffan samalla tavalla – syvän suuttumuksen vallassa.
 
Tämä taas todistaa elokuvalla on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten ajatuksiin hyvinkin vahvasti.
 
Provosoidumme kun meitä provosoidaan.