Pääkirjoitukset

Etelänmatkahaaveita on syytä yhä jarrutella

Lomamatkalle lähtö edellyttää paljon aikaisempaa enemmän huolellista valmistautumista ja tarkkaavaisuutta. Matkailun iso kuva on muuttunut pysyvästi. Maailma ei ole entisensä.
Elokuu on perinteisesti vilkkainta turistiaikaa muun muassa Roomassa, jonka suosituimpia nähtävyyksiä on Colosseum. Kuva: epa09429077
Elokuu on perinteisesti vilkkainta turistiaikaa muun muassa Roomassa, jonka suosituimpia nähtävyyksiä on Colosseum. Kuva: epa09429077

Pimenevä syksy on nostamassa suomalaisten matkakuumetta. Syys- ja talvilomien ajaksi varataan matkoja kiihtyvällä tahdilla (HS 27.8.). Edenneiden koronarokotusten kiihdyttämä ilmiö näkyy matkatoimistoissa rajuna myynnin kasvuja.

Kysyntä on patoutunut pandemian vuoksi jo erittäin pitkään. Kesän ja alkusyksyn aikana etelämatkailu on jo elpynyt, mutta vasta hiljalleen. Se on ollut pelkästään viisautta.

Suomalaisten kaukokaipuusta ja vahvasta halusta lähteä etelän rantalomille ja muihinkin matkakohteisiin on raportoitu pitkin kulunutta vuotta. Virusmuunnokset ja pandemian sitkeys ovat kuitenkin tulpanneet turistivirtaa tehokkaasti.

Vaikka kuume on kova, on matkahaaveita edelleen syytä jarrutella. Räntäsateet ovat vääjäämättä tulossa, mutta ne voivat sittenkin olla edelleen pienempi terveys- ja mielialariski kuin ulkomaanmatka.

Lomaa voi edelleen viettää lokoisasti kotimaassakin. Ainakin osa ulkomaanmatkailun pysähtymisestä onkin koitunut kotimaanmatkailun onneksi.

Pandemia ei ole ohi. Jokaista tarpeetonta tartuntariskiä on edelleen vältettävä, mikä tarkoittaa, että kaikki matkustavaiset kantavat korostetusti itse vastuun kaikista niistä tilanteista, joihin matkallaan joutuvat.

Koronatilanne on hyvin vaihteleva eri maissa. Se tarkoittaa, että turistilta vaaditaan paljon omatoimista tiedonhankintaa. Ennen matkalle lähtöä ja sen aikana on pysyttävä tarkasti perillä kohdemaan ohjeista ja rajoituksista. On varauduttava yllätyksiinkin, myös ikäviin sellaisiin.

Maskinkäyttö matkanteon kaikissa vaiheissa on luultavasti viisauksista yksinkertaisin.

Onneksi käytettävissä on verkkopalvelu Omakannan erinomaisen helppokäyttöinen koronatodistus. Sen lisäksi esimerkiksi suomalaisten suosikkimaista Espanja ja Kreikka edellyttävät sähköisen terveystietolomakkeen täyttämistä.

Matkailun iso kuva on muuttunut pysyvästi. Maailma ei ole koronan jälkeen entisensä, se ei odota enää avoimena matkalaisen edessä. Entistä korkeammiksi rakennetut rajat ja rajoitukset ovat tulleet jäädäkseen. Koronan jäljiltä ei haluta vastaavan katastrofin toistuvan.

Menot