Pääkirjoitukset

EU-keskustelu sivuraiteelle

Suomessa on noussut valtava poliittinen debatti jäsenmaksuistamme Euroopan unionille. Suomi on ja pysyy nettomaksajana.

Hallituksen laskelmissa rahaa EU:lle menee yli 500 miljoonaa enemmän kuin sieltä saamme. Brysselistä tullut luku näyttää sataa miljoonaa euroa enemmän.

Suomen maksama summa nousee edellisestä seitsemän vuoden jaksosta sadan ja kahdensadan miljoonan euron välille vuodessa.

Haarukka johtuu siitä, että maksu menee bruttokansantuotteen mukaan. Mitä nopeampaa on kasvu, sen enemmän maksu nousee, kun taas miinuskasvu tietäisi eurosumman supistumista.

Poliitikkojen kinastelu nettomaksusta luo kansalaisille helposti sellaisen mielikuvan, että nettomaksut tai nettosaamiset ovat EU-politiikkamme ydin.

Kyse on kuitenkin paljon muustakin. Kyse on muun muassa siitä, kykenemmekö rakentamaan 27 maan unionista yhtenäisen kansojen Euroopan, jossa ei ole vastakkain asettautuneita blokkeja eikä maiden välisiä ideologisia jännitteitä.

Jälkimmäisen tavoitteen voidaan sanoa jo täyttyneen. Jokaisessa jäsenmaassa länsimainen vapaisiin vaaleihin perustuva hallintojärjestelmä on itsestäänselvyys, samoin kuin oikeuskäytäntö, joka turvaa yksilön mahdollisuuden puolustaa omia oikeuksiaan sosiaalisesta asemasta ja varallisuudesta riippumatta.

Kun kymmenen uutta jäsenmaata liittyi vuonna 2004 unioniin, niistä vain viiden bruttokansantuote oli yli 50 prosenttia EU-maiden keskiarvosta. Näihin maihin ei kuulunut lähes 50 miljoonan ihmisen Puola.

Puolan kaltaisten taloudeltaan takapajuisten maiden infrastruktuurin, tuotantolaitosten ja koko elinkeinoelämän uudistaminen on vaatinut ja vaatii yhä miljardeja toisensa perään.

Myönteisellä taloudellisella kehityksellä on ollut ratkaiseva merkitys näiden maiden demokratisoitumisessa ja yhteiskunnallisen vakauden vahvistumisessa.

Maksumiehinä ovat vanhat ja vauraat EU-maat kuten Suomi. Suomen maksut EU:lle ovat kutakuinkin verrokkimaiden tasoa.

Lunnaat ovat kieltämättä raskaat ja on toki perustelua kysyä, olemmeko maana kyenneet neuvottelemaan meille oikeudenmukaisen jäsenmaksun. Siitä voidaan toki debatoida, mutta se ei saisi viedä huomiota kokonaisuudelta: eurooppalaiselta missiolta, jossa lähtökohtana on ollut pysyvän yhteiskunnallisen vakauden ja rauhantilan saavuttaminen. Tästä kehityksestä voivat eurooppalaiset päättäjät olla aidosti ylpeitä.

Euroalueen eteläisten maiden taloudenpidossa on sitten ollut sitäkin enemmän toivomisen varaa. Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi paljasti muun muassa Kreikan vastuuttoman menon ylivelkaantumisineen. Kriisi ravistelee nyt koko euroalueen ja EU:n yhtenäisyyttä ja kansalaisten uskoa unionin sekä rahaliiton siunauksellisuuteen.

Päivän lehti

8.4.2020