Pääkirjoitukset

Finavia-sotku saa yhä merkillisempiä piirteitä

Spekulatiivisilla ja ei-suojaavilla johdannaissopimuksilla 34 miljoonan euron tappiot veronmaksajille tahkonnut tapaus Finavia saa yhä erikoisempia piirteitä.

Maanantaina pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi kirjoituksessaan täyden tukensa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille (kesk.), mikä oli lähtölaukaus tämänkertaisille merkillisille tapahtumille. On nimittäin sanomattakin selvää, että Finavian omistajaohjauksesta vastaavalla ministerillä on pääministerin tuki ja luottamus takanaan.

Tiistaina eduskunnan tarkastusvaliokunta alkoi tiistaina selvittää Bernerin toimia Finavia-asiassa.

Taustalta löytyy Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) raportti, jonka mukaan Finavia ja yhtiön hallitus ovat toimineet johdonmukaisesti yhtiön johdannaistappioiden selvittämisessä, mutta omistajaohjauksesta vastannut liikenne- ja viestintäministeriö on puuttunut yhtiön hallituksen toimintaan epäasianmukaisella tavalla.

VTV:n mukaan ministeriö on puuttunut Finavian operatiiviseen toimintaan tilintarkastusyhteisön ja Finavian kanssa solmitun sovintosopimuksen valmistelussa sekä aikaisempaan johtoon kohdistuvan vahingonkorvausvaatimuksista luopumisen osalta.

Pääministeri Sipilä tuskastui kysymyksiin Bernerin asemasta, mutta huomautti, ettei ministerin toimien lainmukaisuutta ole epäilty.

Keskiviikkona Berner julkisti viestittelyään Finavian hallituksen entisen puheenjohtajan Riitta Tiuraniemen kanssa syksyllä 2015. Niiden todistusarvo jäi vähäiseksi, sillä kaksikko oli keskustellut viestien välillä puhelimitse.

Lopputuloksena joka tapauksessa oli, että Tiuraniemi katsoi Bernerin painostaneen Finavian hallitusta operatiivisessa asiassa, minkä vuoksi Tiuraniemi erosi tehtävästään. Tiuraniemi on kuvaillut johdannaistappioiden käsittelyprosessia farssiksi.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnalla on nyt sanansa sanottavana. Julkisuudessa on esitetty vihjailuja, joiden mukaan Bernerillä on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiö Deloitten kanssa – saman yhtiön, joka pääsi Finavia-sotkussa korvausvastuusta.

Johdannaistappioiden jälkipyykki uhkaa näin jo Bernerin ministerinpestiä. VTV:n raportti moitti nimenomaan sovintosopimuksen valmistelua.