Pääkirjoitukset

Häkämiehen lähdöstä turhaa porua

Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) siirtyminen Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajaksi johti jälkipuheisiin. Ratkaisu oli poikkeuksellinen, tässä mielessä kuohunnan ymmärtää.

Lähtölaukausta oli ampumassa ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) lauantaina Ylen Ykkösaamussa. Tuomioja korosti, ettei hän osallistu Häkämiehen ratkaisun arvosteluun, silti hän pitää kysymyksiä jääviydestä ja sisäpiiritiedoista vakavina.

Ulkoministeri kaipaa pelisääntöjä ”mikä on mahdollista ja mikä ei” ja haluaa käyttöön myös karenssin, työpaikan vaihtoa koskevan siirtymäajan.

Ilman pelisääntöjä ei sentään olla. Läntisessä sivistys- ja oikeusvaltiossa pääsääntö on hakattu kiveen: suomalaisella on oikeus vaihtaa työpaikkaa.

Tästä on pidettävä kiinni, oikeuden rajoittaminen on aina poikkeus, jonka tueksi täytyy olla erittäin painavat perusteet.

On hyvä kerrata syyt, miksi Jyri Häkämiehestä tuli EK:n toimitusjohtaja.

Elinkeinoelämän linnakkeessa toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ajoi varsinkin omapäisyydellään itsensä umpikujaan. Kärjistynyt luottamuspula oli ratkaistavissa lopulta vain potkuilla.

Häkämiehessä EK:n johto näkee henkilön, joka osaa johtaa tällä hetkellä hajallaan repsottavaa edunvalvonnan organisaatiota. Politiikassa kokeneen kokoomuslaisen lasketaan myös hoitavan EK:n yhteiskuntasuhteet kuntoon ja kaunistavan järjestön ulkoista kuvaa.

Mikään vakavasti otettava taho ei ole edes väittänyt, että EK olisi ostanut itselleen Häkämiehen vanavedessä sisäpiiritietoa.

Karenssista puhuminen istuu toki hyvin nykyiseen aikaan: Suomi vaikuttaa ajoittain peräti salaliittojen luvatulta valtiolta. Äärimmäisissä vaatimuksissa haetaan yhteiskuntaelämään putipuhtautta, joka sopii laboratorioihin.

Eikä tässä kaikki. Suomessa vannotaan myös avoimuuden nimiin, nyt Häkämiehen tuliaisina EK:lle olisi silti sisäpiirin salaisuuksia!

Jos tälle tielle halutaan lähteä, keskustelua pelisäännöistä ja karensseista on syytä laventaa. Millaisia siirtymäaikoja pitäisi ottaa käyttöön sille joukolle, joka siirtyy palkansaajajärjestöistä myös SDP:n ministereiden avustajajoukkoon?

Siirtymäajasta keskustelu johtaa Häkämiehen tapauksessa harhaan, sillä EK tarvitsi uuden toimitusjohtajan heti. Toisin sanoen työpaikka olisi mennyt ministeriltä sivu suun, jos hän ei olisi voinut aloittaa töitä uudessa työpaikassaan välittömästi.

Karenssin tutkimiseen ei ole tietenkään mitään estettä, samalla on kuitenkin selvitettävä järjestelystä seuraavat korvausvelvoitteet.

Kaiken kohinan keskellä olisi paikallaan arvostaa työpaikkojen vaihtojen kiistattomia etuja. On erinomaisen hyvä, että työmarkkinajärjestöt saavat kokemusta politiikasta ja päinvastoin.

Ministerinä Häkämies muun muassa puolusti raamia, jota EK jyrkästi vastustaa. Hänen ongelmansa onkin ensialkuun uskottavuus.

Päivän lehti

8.4.2020