Pääkirjoitukset

Hämäläiset loppuvat, jos väestökato jatkuu

Nyt Kanta-Hämeessä on syytä katsoa peiliin. Luvut viime vuoden väestömuutoksesta ovat karua luettavaa lähes joka kunnassa.

Mikä on mahtanut mennä pieleen, kun esimerkiksi Riihimäen asukasluku on pudonnut lähes 300:lla? Sen sijaan Hyvinkäällä kaikki määreet ovat plussalla, jopa syntyneitä oli enemmän kuin kuolleita.

Forssan seudulla väestökehitys on jo pitempään ollut surullista. Viime vuonna seudun asukasmäärä putosi yli 400:lla.

Hämeenlinnan seutu kasvoi noin 40 asukkaalla, mutta syntyvyyden ja kuolleisuuden ero on valtaisa. Kuolleita oli 119 enemmän. Se kielii, että vanhuksia on paljon enemmän kuin lapsia.

Tämä ei lupaa hyvää tulevillekaan vuosille. Forssan seudulla lukemat ovat vielä hälyttävämmät. Ainoastaan Riihimäen seudulla syntyy enemmän lapsia kuin väkeä kuolee.

Hämeenlinnan väkiluvun kiskaisi plussalle siirtolaisuus. Koko maakunnan väestökato olisi vielä nykyistäkin suurempi ilman siirtolaisia. Tilasto ei kerro, mistä päin tulijat ovat ja miksi he tulivat.

Luvuissa eivät ole mukana viime syksyn aallossa saapuneet turvapaikanhakijat, vaikka heitä on maakunnassa useita satoja, ehkä lähemmäs tuhat Hämeenlinnan ja Forssan vastaanottokeskuksissa.

Maahanmuuttajat ovat useimmiten nuorta väkeä, tulevat he sitten avioliiton, työpaikan tai turvapaikan takia. Maakuntaan tarvitaan nimenomaan nuoria.

Syksyisistä turvapaikanhakijoista arvioidaan noin kolmanneksen saavan oleskeluluvan ja jäävän Suomeen.

Täkäläisten kuntien kannattaisi nyt tarttua haasteeseen ja tarjota tulijoille ns. kuntapaikkoja eli ottaa heidät asukkaikseen.

Ensivaiheessa kotouttamisesta syntyy kustannuksia, mutta muutaman vuoden kuluttua tulijat ovat veronmaksajia, joista maakunnassa on jo nyt pulaa.

Maakunta voi myös näyttää esimerkkiä siinä, että meille mahtuu monenlaisia ihmisiä ja kulttuureita elämään yhdessä.

Kun tulijat otetaan osaksi yhteiskuntaa, ei synny Belgian tapaisia terrorismin pesäkkeitä. Siellä ja monissa muissa maissa maahanmuuttajat on työnnetty omiin lähiöihinsä, eikä kanssakäymistä kantaväestön kanssa ole.

Me voimme ja osaamme tehdä sen toisin, mutta suuren enemmistön, ns. tolkun ihmisten pitää ottaa asia omakseen.