Pääkirjoitukset

Hämeen liitto saa verkosto-osaajan

Hämeen maakuntavaltuusto valitsi uudeksi maakuntajohtajaksi 37-vuotiaan varatuomarin Timo Reinan. Hän on Hämeen neljäs maakuntajohtaja Eero Kuosmasen, Hannu Penttilän ja ensi vuoden alussa eläkkeelle jäävän Juhani Hongan jälkeen.

Keskustalaisen Timo Reinan valinta tuo maakunnan liittoon taas tauon jälkeen selkeän poliittisen värityksen. Kuosmanen ja Penttilä ovat sosiaalidemokraatteja, joilla on ollut myös puolueen luottamustehtäviä. Juhani Honka on puolestaan tiukasti varjellut itseään sotkeutumasta puoluepolitiikkaan ja hänet tunnetaan ja tunnustetaan sitoutumattomaksi.

Varatuomari Reinan tähänastiset merkittävimmät työtehtävät ovat olleet Suomen keskustan taustajoukoissa. Hän on työskennellyt kuntaministeri Hannes Mannisen erityisavustajana ja valtiovarainministeriön valtiosihteerinä. Nykyiseen tehtäväänsä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n hallintojohtajaksi hän siirtyi vuoden 2010 alussa.

Monien poliittisten arvioiden mukaan Hämeen liittoon valittiin nyt viimeinen maakuntajohtaja. Mikäli maan hallituksen kunnianhimoinen kuntauudistus toteutuu edes pääosiltaan, pienten maakuntaliittojen kello on lyönyt. Ne joko yhdistetään muutamaksi suureksi liitoksi tai niiden tehtävät jaetaan muille organisaatioille.

Suurkunnat eivät tarvitse edunvalvonnassaan työrukkasekseen maakuntaliittoa, vaan ne hoitavat itse suhteensa valtion ja keskeisten viranomaisten suuntaan. Niillä on voimavaroja myös maankäytön suunnitteluun ja työvälineitä ohjelmaperustaisen aluekehitystyön toteuttamiseen.

Maakuntaliittojen suuruuden aika oli 1980-luvulla, jolloin ne olivat vielä seutukaavaliittoja, joiden tehtävänä oli laatia seutukaavat alueilleen.

Noissa kaavoissa linjattiin maankäytön pääpiirteet ja varattiin alueita liikenteelle, kaupalle, asumiselle, vapaa-ajan viettoon, teollisuudelle ja eriasteiseen suojeluun.

Juuri seutukaavoihin merkityt suojelualuevaraukset nostattivat Kanta-Hämeessäkin suuria tunteita. Maanomistajat eivät halunneet kenenkään puuttuvan maidensa käyttöön. Pääosa seutukaavan varauksista on kuitenkin toteutunut, eivätkä suojelualueet ole iskeneet maakunnan elinvoimaa pelätyllä volyymilla.

Nykyisin vanhoja seutukaavoja päivitetään maakuntakaavoilla, mutta ne eivät enää nostata suurta vastarintaa. Keskiviikkona maakuntavaltuusto äänesti Humppilan lentokenttävarauksen puolesta. Vastustajille kenttävaraus oli ideologinen, ei maanomistukseen liittyvä asia.

Vaikka maakuntaliiton hallitus ja valtuusto valitaan poliittisin perustein, sen keskeisimmissä tehtävissä puoluepolitiikalla ei ole roolia. Sen sijaan poliittisilla suhteilla on edunvalvontatyössä keskeinen sija. Maakuntaa sivuavat päätökset syntyvät Helsingissä ja nykyisin osin myös Brysselissä. Siksi on tärkeätä, että yhteydet toimivat joka suuntaan.

Juuri vahvat verkostot painoivat Timo Reinan valinnassa enemmän kuin aiemmat tehtävät nykyisen oppositiopuolueen taustajoukoissa.