Pääkirjoitukset

Harrastusten kustannukset karkasivat

Monilapsisissa perheissä tämä tiedettiin jo ennen tuoretta tutkimustakin: Suosittujen urheiluharrastusten hinnat ovat kymmenessä vuodessa karanneet pilviin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön viime viikolla julkaisema tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista kertoo ainakin osittain kestämättömästä tilanteesta.

Lapsen taitoluistelu-, ratsastus- tai jääkiekkoharrastus saattaa romuttaa perheen talouden – tai sitten harrastus on yksinkertaisesti lopetettava rahanpuutteen takia.

Tutkimuksesta selviää myös, että lapsen kymmenen vuoden jääkiekkoharrastus voi pahimmillaan niellä jopa 90 000 euroa.

On selvää, että kun summat liikkuvat tällaisissa sfääreissä, harrastuksen pariin valikoituu väkisinkin hyvätuloisten lapsia. Se on sääli. Samalla pitää muistaa, että paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria.

Mistä sitten kustannusten hurja nousu johtuu? Harrastukset saattavat maksaa kolminkertaisesti verrattuna vuosikymmenen takaiseen aikaan. Ensinnäkin yleinen kustannusten nousu on ollut kovaa. Toiseksi harrastemäärät ovat nousseet reipasta tahtia.

Liikuntapaikkamaksut helposti moninkertaistuvat, kun harjoituskertoja on vuodessa jopa 250.

Kolmas perussyy on se, että suuret harjoitusmäärät vaativat yleensä kunnolliset eli kalliit varusteet – ja päälle tulevat vielä matkustuskustannukset, lisenssit, vakuutukset ja niin edelleen.

Monet vanhemmat vaativat myös valmennukselta paljon, ja hyvää saa harvoin halvalla.

Lasten harrastekustannuksia voi tietenkin yrittää painaa alas vaikkapa talkoilla, kimppakyydeillä ja sponsoreiden avulla: jokaisella joukkueella ja seuralla ovat omat tapansa. Kiekkojunioreiden ja taitoluistelijoiden ei myöskään ole mikään pakko käydä vertaamassa taitojaan Kanadassa.

Opetusministeriön tutkimuksessa ehdotetaan myös muita, tehokkailta vaikuttavia keinoja.

Varusteiden kierrätys on yksi keino, harrastemäärien vähentäminen toinen. Nämä keinot toimivat etenkin niillä, jotka pelkästään harrastavat, eivät urheile kilpaa.

Kaikki lapset eivät sitä paitsi haluaisi harjoitella neljää viittä kertaa viikossa, mutta vaihtoehtojakaan ei oikein ole – on joko oltava mukana sataprosenttisesti tai ei ollenkaan.

Urheiluseuroissa ympäri Suomen tulisikin enemmän miettiä, miten erottaa kilpaurheilu ja harrastus, jossa ei tähdätä lajin huipulle. Kummallakin kun on oma tärkeä sijansa.

Opetusministeriön tutkimuksessa myös huomautetaan, että harrastuksesta kustannustaakan vuoksi pois jäänyt tuskin palaa lajin pariin myöhemminkään.

Olisi seurojen ja lajien oma etu, jos kilpaurheilu ja tavoitteellisuus eivät olisi ainoita päämääriä.

Opetusministeriön tutkimuksessa arvellaan, että nyt saattaisi olla tilausta myös kesä- ja talvilajien yleisseuralle, jossa saisi kokeilla eri lajeja nykyistä vapaammin ilman sitoutumista. Ei huono idea.