Pääkirjoitukset

Hidas kasvu ei riitä hyvinvointivaltiolle

Väestön ikääntyminen kasvattaa vuosittain julkisia eläke-, terveydenhoito- ja hoivamenoja. Ennustettu talouskasvu ei pelasta hyvinvointivaltiota.
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on päättänyt julkiseen talouteen pysyvästi vaikuttavista menolisäyksistä, veronkiristyksistä ja uudelleenkohdennuksista. Kuva: Elias Lahtinen
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on päättänyt julkiseen talouteen pysyvästi vaikuttavista menolisäyksistä, veronkiristyksistä ja uudelleenkohdennuksista. Kuva: Elias Lahtinen

Suomalaisessa julkisessa taloudessa on rakenteellinen alijäämä, joka ennusteen mukaan vain kasvaa lähivuosina.

Julkista taloutta heikentävät vaimeneva talouskasvu, väestön ikääntymisestä johtuva menojen kasvu sekä Antti Rinteen (sd.) hallituksen tekemän ohjelman mukaiset menolisäykset.

Edellisissä väittämissä ei ole mukana pahantahtoista poliittista tulkintaa, vaan varoitukset yli varojen elämisestä tulevat suoraan valtiovarainministeriön laskelmista.

Lisäksi kannattaa muistaa, että julkisen talouden menot ovat pysyneet tuloja suurempina menneen korkeasuhdanteen ajan. Kaikki taloudesta perillä olevat tietävät, mitä tapahtuu, kun korkeasuhdanne vaihtuu hitaan kasvun aikaan.

Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kääntymässä 2020-luvun alkuvuosina uudelleen kasvuun.

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander tiivisti oleellisen tuoreimmasta, lähivuosia koskevasta talousennusteesta: rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskunnan tarpeisiin.

Spolanderin varoitus oli varustettu ministeriön tiedotteessa huutomerkillä. Silti jostain syystä Suomessa ei juuri edes keskustella aiheesta.

Säästää ja priorisoida siis pitäisi, mutta ministerit tuntuvat luottavan lähinnä työllisyysasteen nousuun ja höttöisiin unelmiin kasvun jatkumisesta kuten ennenkin.

Väestö kuitenkin ikääntyy jatkuvasti, ja samalla kasvavat menot, vaikkei uusia päätöksiä menojen lisäämisestä tehtäisikään. Väestön ikääntyminen kasvattaa vuosittain esimerkiksi julkisia eläke-, terveydenhoito- ja hoivamenoja.

Talousongelmat valuvat tietysti myös kuntatasolle. Monessa kaupungissa on suunniteltu säästöohjelmia ja erilaisia talouden vakautustoimia, mutta monessa nukutaan yhä jonkinlaista Ruususen unta.

Jossain vaiheessa totuuden hetki kuitenkin koittaa.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna julkinen puoli voisi ottaa ainakin joitakin oppeja yksityiseltä sektorilta. Kannattaa toimia mieluummin suunnitelmallisesti ja hyvissä ajoin kuin vetelät housussa ja liian myöhään.