Pääkirjoitukset

Hiljainen vallankumous Espoossa

Kymmenen vuotta sitten Nokian matkapuhelinliiketoiminnan pakkomyyntiä ennustanut olisi turuilla ja toreilla leimattu kylähulluksi tai vaihtoehtoisesti maanpetturiksi. Niin menestynyt ja arvokas yhtiö – sekä euromääräisesti että symbolisesti – Nokia koko Suomelle oli ollut.

Vielä 2000-luvun alkuvuosina Nokialta vaikutti onnistuvan kaikki. Yhtiö oli kiistatta suvereeni globaalilla pelikentällä ja kaiken lisäksi nopeasti muuttuvassa, trendikkäässä teknologiabisneksessä.

Kymmenen vuoden takaiseen verrattuna kaikki näyttää olevan Nokian suhteen suurin piirtein päälaellaan.

Yhtiön logo poistui viikonloppuna kirjain kerrallaan Espoon pääkonttorista, eikä asiasta juuri pukahdettu. Mitään kansallista järkytystä kännykkäbisneksen myynnistä ei toki odotettukaan; suomalaisilla on ollut puolisen vuotta aikaa tehdä surutyötä ja ihmetellä tapahtunutta.

Nokian tappiolliseksi valahtanut kännykkäbisnes myytiin amerikkalaisjätti Microsoftille hieman vajaan viiden ja puolen miljardin euron hinnalla. Valta vaihtui ennen niin mahtavassa Keilaniemessä viimeistään tutun ikkunaruutulogon myötä.

Sitä, miten kannattava kauppa Nokian kannalta on, ei osaa sanoa vielä kukaan. Päätös on kuitenkin tehty, yhtiön tase tervehtynyt ja kauppa nyt toteutunut, joten katseet on pakko kääntää tulevaisuuteen.

Silti historiastakin pitäisi ottaa oppia. Jälkiviisauden valossa voi kuitenkin jälleen kerran todeta, että suurimmat virheet tehdään silloin, kun rahaa tulvii yhtiöön ovista ja ikkunoista. Fokus hämärtyy, tehdään virheellisiä päätöksiä henkilökohtaisten bonusten perässä, suhde markkinoihin muuttuu ylimieliseksi. Niin Nokiallekin kävi.

Ällikällä maailman lyönyt Applen iPhone kuitattiin pääkonttoritasollakin vain yhdeksi puhelimeksi. Pian tämän jälkeen miljardimarkkinoille rynnivät monet muutkin ja Nokia jäi vanhanaikaisine käyttöjärjestelmineen pahasti paitsioon.

Kilpailijat myivät länsimarkkinoille kalleimmat kännykkämallit, samalla kun Nokia keskittyi muutaman kympin bulkkikännyköihin. Ei tarvitse olla talousguru ymmärtääkseen, miten siinä leikissä käy.

Suomalaisten ja varsinkin ex-nokialaisten katkeruutta on ymmärrettävästi lisännyt se, että yhtiöllä oli tuotekehitysputkessa kosketusnäytöllisiä puhelimia ja taulutietokoneita, mutta niihin ei lopulta uskottu. Tällaisten päätösten ja yhtiön silloisen johdon epäröinnin hintaa maksetaan juuri nyt.

Nokian ansaittu sädekehä on pitkälti perua Suomen 1990-luvun lamasta. Kansallinen katastrofi devalvointeineen ja konkurssiaaltoineen muuttui pikkuhiljaa tulevaisuudenuskoksi, ja tässä henkisessä muutoksessa Nokian matkapuhelimet olivat tärkein yksittäinen suunnannäyttäjä.

Verkko-Nokian on vaikea uskoa yltävän lähellekään samaan, vaikka Suomessa on vuosikaudet etsitty uutta nokiaa.