Pääkirjoitukset

Hullu mies Huittisista on kansalaisten idoli

Mitkään keinot eivät kelpaa kansalaisille kuntatalouden vahvistamiseksi.
Vastuulliselle taloudenpidolle olisi tilausta vaan ei kannatusta. Kuva: Pekka Rautiainen
Vastuulliselle taloudenpidolle olisi tilausta vaan ei kannatusta. Kuva: Pekka Rautiainen

Huittisissa ollaan ylpeitä Hullun Miehen – joka söi enemmän kuin tienasi – maineesta, sillä sanonta koetaan kunnianosoituksena paikalliselle ahkeruudelle. Jotenkin toisinkin tämän asian voisi nähdä.

Suomi on syönyt enemmän kuin on tienannut jo vuosikymmenen, mutta kovin suuriin ihmetekoihin eivät poliitikot ole talouden tasapainottamisessa kyenneet. Juha Sipilän (kesk.) hallitus kyllä yritti, mutta palkintona oli suosion romahtaminen ja näkyvien puoluejohtajien häipyminen päivänpolitiikasta.

Nyt ilma on taas sakeanaan etuuspuheesta. Pääministeri Antti Rinne (sd.) on irrottamassa satoja miljoonia eläkerahastoista asiantuntijoiden – joita ei ole toistaiseksi löytynyt – avustuksella, lapsilisiä pitäisi keskustan mukaan korottaa ja jopa maahanmuuttajat kokevat tutkimuksen mukaan sosiaaliturvansa liian anteliaaksi (HS 14.11).

Samaan aikaan valtion ja kuntien velkataakka ja tulevaisuuteen siirretty verotus kasvaa. Yhtälö on kuin aikanaan Huittisista.

Poliitikkojen on ymmärrettävästi hankala toimia, kun kansalaiset antavat painetta. Asiantuntemuksella ei mielipiteiden kanssa ole välttämättä mitään tekemistä.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreen (16.11) tutkimuksen mukaan mitkään keinot eivät kelpaa kansalaisille kuntatalouden vahvistamiseksi. Lähtökohdalle voisi naurahtaa, mikäli asia ei olisi niin vakava.

Suhtautuminen kuntaliitokseen on muuttunut kansalaisten keskuudessa kielteisemmäksi vuodesta 2016 (48 %) vuoteen 2019 (58 %). Enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista tyrmää ehdotuksen asuinkunnan liittämisestä yhteen naapurikuntien kanssa.

Kansalaisten enemmistön mielestä kunnallisveroja ei saa korottaa (54 %), velkaa ei pidä lisätä (61 %) eikä kunnan omaisuutta saa myydä (51 %). Kuntapalvelujen laadusta ei saa tinkiä, eikä niitä saa karsia. Palveluja ei saa myöskään ulkoistaa (64 %). Henkilökuntaa ei saa irtisanoa (56 %).

Tee siinä sitten vastuullista politiikkaa ja tule valituksi uudelleen.

Pikavippiaikakaudella joku muu ehkä maksaa viulut. Vastuulliselle taloudenpidolle olisi tilausta vaan ei kannatusta.