Pääkirjoitukset

Iittalan lasi pysyy ja paranee

Suomen vanhimman, jo vuonna 1793 perustetun Nuutajärven lasitehtaan lakkauttaminen on paha isku Urjalan kunnalle ja Nuutajärven lasikylälle, mutta voi parhaimmillaan turvata lasiteollisuuden säilymisen Suomessa.

Hämeenlinnalle tuotannon keskittäminen Iittalaan on ehdottomasti hyvä uutinen.

Kehittämiskeskus oy Hämeen ajama Iittala-visio on pyrkinyt kehittämään kaupunginosakeskuksen vetovoimaa. Entiseen Kalvolan kuntakeskukseen halutaan lisää yrityksiä ja asukkaita.

Kaikki kytkeytyy Iittalassa lasiin, ilman kehittyvää lasitehdasta muutkin elinkeinot näivettyisivät, etunenässä matkailu.

Iittalan lasi on maakunnan merkittävimpiä magneetteja. Se tuo, ei vain mainetta ja kunniaa, vaan myös silkkaa rahaa.

Fiskarsilla on käsissään suomalaisen taideteollisuuden arvokkaimpiin kuuluva tuotemerkki.

Lasiteollisuudessakin päätökset tehdään kuitenkin kylmästi taloudellisin perustein. Kulttuurin sekä kotimaisuuden säilyminen ovat valitettavasti päätöksiä tehtäessä toisarvoisia tekijöitä.

Vielä 1990-luvulle tultaessa hämäläinen lasimaakunta ulottui Riihimäeltä Humppilan ja Nuutajärven kautta Iittalaan.

Humppilan lasitehdas on nykyään kakkostien varressa lähinnä vain kauppakeskus, jossa on Iittalan tehtaanmyymälä.

Riihimäen Lasista ovat muistona Suomen Lasimuseo ja aikoja sitten manan majoille menneen yhtiön perinteiset tuotteet, joista monet ovat lasinkeräilijöiden himoitsemia arvokkaita keräilykohteita.

Nuutajärveltäkään taidelasin valmistuksen ja suunnittelun perinteet eivät häviä mihinkään, eikä toivottavasti myöskään erittäin hieno ja tunnelmallinen lasikylä, vaikka se tähän asti onkin tukevasti nojannut lasitehtaaseen.

Kaikeksi onneksi etäisyys Urjalasta Iittalaan ei ole ylivoimainen este yhteistyön jatkumiselle, jos siihen vain löytyy halua myös Iittalan omistajalta eli Fiskars Homelta.

Nuutajärven lasikylässä toimii muun muassa Prykäri-lasimuseo, jonka on suunnitellut yksi suomalaisen muotoilun suurista nimistä, Kaj Franck. Lisäksi Nuutajärvi on tunnettu muun muassa Oiva Toikasta ja hänen linnuistaan.

Tuskin Fiskars voi kokonaan kääntää selkäänsä Nuutajärven lasikylälle. Tätä varmasti toivovat myös monet lasikylän itselliset käsityöläiset.

Koulutuskeskus Tavastian alaisuudessa toimiva lasialan koulutus täyttää tänä vuonna 20 vuotta Nuutajärvellä. Juhlavuoden kunniaksi opiskelijoiden on ollut määrä pystyttää lumien sulettua peräti 1 560 lasipallosta koostuva lasipuu.

Valitettavasti kolmimetrisestä juhlapuusta tulee nyt myös nuutajärveläisen teollisen lasinvalmistuksen muistopuu.

Lasialan ammattilaisille kuten lasinpuhaltajille ja hiojille riittää jatkossakin töitä Iittalassa. Tarvitaan kuitenkin myös vahvoja tuotannon taitajia, ei vain lahjakkaita taitelijoita.