Pääkirjoitukset

Ikävyyksien hoidosta koitui kruunu Forssalle

Forssan kaupunki on hakenut vuosien varrella nostetta lanseeraamalla Forssan mallia. Kolmas kerta toden sanoi: Forssan yhteisösovittelun mallille valtakunnallista kunniaa.
Forssassa vastaanottokeskus nostatti kaksi vuotta sitten masinoituja mielenilmauksia.

Forssan mallia on ehditty markkinoida etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen esikuvaksi. Toista Forssan seudun mallia, järkivihreyttä, on linjattu kestävän kehityksen mukaiseksi elinkeinopolitiikaksi.

Nyt valtakunnalliseen huomioon on noussut kolmas Forssan malli, joka syntyi luontaisesti ratkaisemaan turvapaikanhakijoiden tulosta siinneitä ongelmia.

Forssan kaupunki ei ollut turvapaikanhakijoiden edessä ainoa kunta, jossa tulijat aiheuttivat epätietoisuutta, levottomuutta ja turvattomuutta.

Nopeasti perustettu vastaanottokeskus ja turvapaikanhakijoiden paljous ravistelivat pikkukaupungin tavanomaista elämänmenoa. Huhut alkoivat tukehduttaa ilmapiiriä. Ihmisiä jaoteltiin kiivaasti eri leireihin.

Tunnelmat kärjistyivät Forssassa kaksi vuotta sitten mielenosoituksiin, aggressiiviseen toimintaan ja nuorten yhteenottoihin asti.

Forssa sai kyseenalaista mainetta ympäri valtakunnan.

Vähemmälle huomiolle jäi se, että Forssassa turvattomuuden poistamiseksi luotiin ansiokas nopean reagoinnin ja toiminnan malli. Työrukkasena poliisia auttamassa oli moniammatillinen verkostotiimi.

Toimintamallin ydintä oli koordinoida ja välittää ajantasaista, avointa ja neutraalia tietoa kaikille toimijoille.

Eri toimijoiden, sovittelijoiden ja hankkeiden yhteistyönä tilanne rauhoittui. Forssan vastaanottokeskuskin on jo historiaa.

Forssan yhteisösovittelun malli saa nyt valtakunnallista kunniaa, kun rikoksentorjuntaneuvosto valitsi sen voittajaksi kansallisessa rikoksentorjuntakilvassa. Voittajahanke pääsee jopa edustamaan Suomea koko Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa.

Ratkaisukeskeistä yhteisösovittelun mallia on sittemmin käytetty onnistuneesti vastaavissa konflikteissa eri paikkakunnilla.

Forssan mallissa valttia on panna painoa rikoksentorjunnan ohella hyvien väestösuhteiden kehittymiseen ja nuorten osallistamiseen.

Epäluulo ja vierauden tunne ovat peloille otollista kasvualustaa.