Pääkirjoitukset

Ilman asukkaita ei ole veronmaksajia

Vuonna 2016 Hämeenlinnassa rakennettiin uutta ja purettiin vanhaa. Kaupungin uusi toimintamalli sai muotonsa.

Monen moittima tilaaja-tuottajamalli päätettiin purkaa. Uusi valtuusto pääsee aloittamaan erilaisessa, ehkä suoraviivaisemmassa organisaatiossa kuin nykyinen, ylipitkän kauden istunut.

Uuteen valtuustoon pyrkivät ehdokkaat voivat viimeistään nyt alkaa miettiä, millä kaupunkiin saadaan lisää työpaikkoja ja sitä kautta asukkaita eli veronmaksajia.

Hämeenlinnassa on hyvin poikkeuksellista, että verotulot sakkaavat kuten viime vuonna kävi.

Kaupungin tuloista 60 prosenttia tulee veroista, 20 prosenttia valtionosuuksista ja loput pienistä puroista.

Taloudelle on siis kaikkein tärkeintä, että asukasluku eli veronmaksajien määrä on tasaisessa kasvussa.

Toisinaan kasvun tärkeys kyseenalaistetaan. Sanotaan, että pikkukaupungin pitää pysyä lestissään, eikä tavoitella turhaa kasvua.

Jos kunta jättää kehittämisen ja jää lepäämään laakereillaan, se kostautuu hyvin nopeasti.

Kunta joutuu aina panemaan suun säkkiä myöten eli mitoittamaan palvelut tulojen mukaan.

Jo nyt itäisessä Suomessa on kuntia, jotka väestökadon vuoksi pystyvät tarjoamaan asukkailleen vain lakisääteisen minimin, jos niitäkään.

Hämeenlinnalaiset tuskin haluavat kotikaupunkinsa joutuvan negatiiviseen kierteeseen, jonka on yleensä tapana ruokkia itseään.

Vaikka talous on tiukka ja se on käännettävä nousuun, pitää myös panostaa kaupungin kehittämiseen.

Asunnoista on nyt kovin kysyntä kaupunkien keskustoissa. Onneksi Hämeenlinnan kaavoitus on pystynyt vastaamaan tähän kysyntään, tosin viiveellä.

Tiivis yhteistyö yritysten ja ammattikorkeakoulun kanssa on ikkuna tulevaisuuteen, samoin toisen asteen koulutuksen eli ammattikoulutuksen ja lukioiden riittävä resursointi.

Se tarkoittaa yhteistyötä seutukunnalla ja koko maakunnassa.

Kuten poliitikot maakunnan vaalipaneelissa tunnustivat, alueen sijainti on niin hyvä, että se on ehkä laiskistanut.

Koko maakunta kärsii väestökadosta. Nyt on syytä ryhdistäytyä. Keskellä rintamaita, 100 kilometriä pääkaupungista pitää pystyä parempaan.