Pääkirjoitukset

Ilmastopuheet on kuultu – on viimein tekojen aika

Suomella on annettavansa asiassa myös maailmanlaajuisesti. YK on siihen paras foorumi. Ilmastotekojen aika on nyt, pienten ja suurten.
Ilmastoaktivistit kokosivat sunnuntaina kivistä RIP-kirjaimet (suom. lepää rauhassa) itäisessä Sveitsissä Pizol-vuoren lähellä sulaneen jäätikön muistoksi. Kuva: GIAN EHRENZELLER
Ilmastoaktivistit kokosivat sunnuntaina kivistä RIP-kirjaimet (suom. lepää rauhassa) itäisessä Sveitsissä Pizol-vuoren lähellä sulaneen jäätikön muistoksi. Kuva: GIAN EHRENZELLER

Kansainvälisiä ilmastokokouksia on järjestetty vuosia ja vuosikymmeniä.

New Yorkissa maanantaina alkaneen viimeisimmän soisi olevan jo vihdoin ratkaiseva käännekohta, joka muuttaa kauniit puheet, julistukset ja tavoitteet teoiksi.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on muotoillut asian ennakolta aivan riittävän selvästi. Hän on ilmoittanut, ettei kuuntele enää tyhjiksi jääviä korulauseita, vaan vaatii tekoja.

Nyt pääsevät ääneen vain ne, joilla on aidosti asiaa. Siihen joukkoon kuuluu maanantaina ilmastokokouksessa puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Niinistö on aikaisemminkin, toistuvasti ja määrätietoisesti ollut vaatimassa maailman maita yhteisrintamaan ilmastokriisin pysäyttämiseksi.

Tällä kertaa ilmastokokous on hätähuuto. Tavoitteet karkaavat käsistä ilman ratkaisevaa käännettä. Sitä ei ole enää varaa odottaa.

Nuoret ovat ilmastokantansa jo esittäneet – niin kansallisesti muun muassa Suomessa kuin kansainvälisestikin. Nyt on päättäjien seurattava perässä.

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerin Petteri Taalaksen tiederyhmä julkaisi sunnuntaina viimeisimmät ilmastonmuutosta koskevat madonluvut.

Pariisin ilmastosopimusta on toteutettu laiskasti. Taalas luonnehtii Ylen haastattelussa (23.9.), että erityisesti energian tuotannossa ja liikenteessä pitää tapahtua iso käänne. Energiajärjestelmät on hänen mukaansa kiireesti muutettava uusiutuvaan energiaan ja ydinvoimaan pohjautuviksi. Liikenne puolestaan pitää sähköistää, siirtyä biopolttoaineisiin ja suosio joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä.

Kaikki tämä on suomalaisille jo tuttua. Suomella on annettavansa asiassa myös maailmanlaajuisesti. YK on siihen paras foorumi. Ilmastotekojen aika on nyt, pienten ja suurten.

Riitasoinnutkin ovat siedettävissä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on etukäteen ilmaissut, ettei tämäkään ilmastokokous kiinnosta häntä. Trump on – valitettavasti – erittäin ennakoitavissa. Amerikkalaisten lyhytnäköinen ”etu” ajaa hänen maailmassaan kaiken muun edelle.