Pääkirjoitukset

Ilmastovahdilla lisäpontta päästöjen pudotukseen

Suomi tavoittelee ilmastopolitiikassaan kunnianhimoisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Ilmastonmuutoksen vastainen työ vaatii kattavia toimia myös Kanta-Hämeeltä.
Kasvihuonepäästöjen pudotus vaatii toimia kaikilta koko maakunnassa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kasvihuonepäästöjen pudotus vaatii toimia kaikilta koko maakunnassa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kanta-Hämeen ilmastotyö saa laajapohjaisen ilmastotoimikunnan jälkeen lisää pontta maakunnallisesta ilmastovahtipalvelusta. Verkossa olevan ilmastovahdin avulla voi seurata läpinäkyvästi kuntien ja muiden toimijoiden ilmastotyön etenemistä.

Helsingistä alkunsa saanut ilmastovahti on levinnyt jo muutamaan kaupunkiin. Helsingin ilmastovahdissa on peräti 147 toimenpidettä hiilineutraaliustavoitetta kohti.

Hämeen liitto ja Hämeen ammattikorkeakoulu ovat luomassa ensimmäistä maakunnan laajuista ilmastovahtia.

Ilmastotyön päivänpolttavuudesta kertoo, että ympäristöministeriö jakoi Hämeen hankkeen lisäksi samalla kertaa avustusta 44 muulle hankkeelle, joilla kunnat ja alueet vähentävät kasvihuonekaasupäästöjään.

Ilmastovahti palvelee kuntien ja maakunnan ilmastojohtamista ja seurantaa. Maakunnallinen ilmastovahti auttaa eritoten kuntia, joilla ei juuri ole ilmastotyöhön omia resursseja.

Forssan ja Riihimäen kaupungit toteuttavat ilmastotyötään resurssiviisaiden Fisu-kuntien verkostossa. Forssan hiilineutraaliustavoite on tosin vuodessa 2050.

Hämeenlinnan kaupunki noudattaa omaa Hiilineutraali Hämeenlinna 2035-ohjelmaansa.

Jokioisten kunta kuuluu Hämeestä ainoana Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon, jossa tavoitevuosi on 2030.

Maakunnallisia ilmastotavoitteita on hyvä valmistella laajassa yhteistyössä, jotta ilmastotoimet ja resurssit voidaan kohdentaa päästövähennysten kannalta tehokkaasti.

Luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvaroja pitää varjella ja lisätä kiertotaloutta, uusiutuvan energian käyttöä ja energiatehokkuutta.

Ilmastonmuutos ei ole mikään mielipidekysymys vaan todellinen kehityssuunta, jonka hallinnassa pysyminen on kiinni tehtävien toimien onnistumisesta. Ihmisten valinnat ratkaisevat.

Ilmastoratkaisut voivat tuoda kunnille myös taloudellista hyötyä sekä lisätä elinvoimaa ja hyvinvointia. Ilmastonmuutos on myös ilmiö, jonka ympärille kasvaa uutta liiketoimintaa.

Menot