Pääkirjoitukset

Jätevesilaki on hyvä aika repiä auki

Jätevesilaki pulpahti jälleen pintaan hallituksen ministerivaihdoksen yhteydessä, kun uusi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) arvioi, että kiisteltyä lakia voitaisiin joiltakin osin arvioida uudelleen. Se nosti esiin poliittiset intohimot, joita kansan suussa paskalaiksi nimetyn jätevesilain ympärillä on leijunut pitkään.

Haja-asutusalueiden jätevesiä koskevaa lakia on ihmetelty vuosituhannen alusta asti. Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (ruots.) vei ensimmäisen asiaa koskeneen lain maaliin jo vuonna 2003.

Anneli Jäätteenmäen (kesk.) lyhytaikaiseksi jäänyt hallitus ympäristöministeri Paula Lehtomäen johdolla sorvasi kuitenkin lain uuteen muotoon tämän vuosikymmenen alussa. Laki osoittautui heti alkumetreiltä epäonnistuneeksi ja erityisen harmilliseksi maaseudulla asuville.

Kiinteistöomistajia yritettiin hyvittää usean vuoden siirtymäajalla. Viranomaisten kovat ukaasit saivat maaseudun tunnollisen väen uudistamaan jätevesiensä käsittelyä, mutta moni on myös jarrutellut kalliita jätevesiremontteja mahdollisimman pitkälle. Se on voinut olla jopa viisautta.

Aikaa voimassaolevan lain mukaisiin pakollisiin investointeihin on enää parisen vuotta. Nyt ilmassa on kuitenkin taas uutta epävarmuutta, kun sekä hallituksen riveissä että oppositiossa on halua repiä koko epäonnistuneeksi tekeleeksi vihdoin lopullisesti paljastunut paskalaki auki.

Lakia on syystäkin kritisoitu alusta alkaen. Jätevesiratkaisut ovat kiinteistönomistajille kohtuuttoman kalliita ja vaatimukset monille kiinteistöille ja alueille ylimitoitettuja.

Osa myynnissä olleista viemärijärjestelmistä oli varsinkin alkuvaiheessa jopa kelvottomia. Maaseudun väki on ollut asiassa aivan liikaa aggressiivisten markkinamiesten armoilla. Rahalla tosin sai ja saa edelleen myös toimivia laitteita. Tiedotus ja neuvontakin pettivät alusta lähtien, joten maaseudulla ollaan edelleen pallo hukassa, milloin ja millaisia jätevesiremontteja pitäisi toteuttaa.

Asia kiinnostaa edelleen suomalaisia. Erityisesti niitä, jotka ovat keplotelleet siirtymäkaudella ilman kalliita remontteja. Pienpuhdistamoihin investoineet taas ovat kuulolla, miten kalliita investointeja korvataan, jos vaatimuksia höllennetään. Kiinteistöjen omistajat ovat eriarvoisessa asemassa vuosien vatvomisen ja siirtymäajan jälkeen. Se vaikeuttaa osaltaan yrityksiä muuttaa huonona lainsäädäntöä.

Poliittinen kiistely, kenen vika luokaton laki lopulta on, ei vie itse asiaa yhtään eteenpäin. Toki lain syntyhistoriallakin on väliä ja huomioarvoa eduskuntavaalien lähestyessä, kun ehdokkailla on kova tarve osoittaa pätevyyttään.

Tavallisten kansalaisten näkökulmasta huomattavasti tärkeämpää on kuitenkin pohtia rauhassa vielä kerran, mitä kiistellylle jätevesilaille voidaan tehdä. Halua lain korjaamiseen on muillakin kuin tehtävässään juuri aloittaneella ympäristöministerillä. Maaperä on erittäin otollinen lain muuttamiseen.