Pääkirjoitukset

Jättikaupat lisäävät uskoa teollisuuden elpymiseen

Vienti tökkii ja teollisuuden tilaukset ovat vähentyneet, mutta meriteollisuudessa on tapahtunut parissa vuodessa ihmeitä.

Turun telakka kasvaa saksalaisomistuksessa kohisten ja tilauskirjat ovat tämän viikon uutisten jälkeen täynnä vuoteen 2024. Se on harvinaista herkkua tämän päivän teollisuudessa.

Amerikkalainen risteilijävarustamo Royal Caribbean Cruises lisäsi Meyer Turun muhkeaa tilauskantaa kahdella jättiristeilijällä. Telakkayhtiön työntekijämäärä nousee 1800:aan ja työllisyysvaikutukset ovat laajassa alihankintaverkostossa noin 15 000 henkilötyövuotta lähinnä Varsinais-Suomessa, mutta myös Hämeessä ja muualla Suomessa.

Laivanrakennus vaatii erityisosaamista ja viimeistään nämä tilaukset osoittavat, että Suomesta sitä myös löytyy. Meriteollisuus on vahvistanut asemiaan yhteistyöllä ja uusilla innovaatioilla. Risteilijöissä käytetään nesteytettyä maakaasua ja niissä sovelletaan myös uusinta polttokennoteknologiaa. Uudet oivallukset ovat nostaneet suomalaistelakan takaisin maailman kärkeen.

Meriteollisuudessa pyyhkii juuri nyt erittäin hyvin, vaikka historia tuntee monenlaisia vaiheita. Suomalaista osaamista on aina arvostettu, mutta telakka-alalla ratkaisevat monet asiat. Viime vuosina erityisesti tuet, joilla valtiot ovat sumeilematta pönkittäneet omaa teollisuuttaan. Suomi ei ole aina pärjännyt siinä pudotuspelissä.

Turun telakka kärvisteli vielä pari vuotta sitten konkurssin partaalla korealaisomistuksessa. Rahat olivat lopussa ja kilpailukyky hukassa.

Pelastus tuli Saksasta. Telakkayhtiö Meyer nappasi yhdessä Suomen valtion kanssa telakan omistukseensa. Miljardibisneksessä välttämättömät takaukset hoidettiin valtion kautta ja uusi yritys sai vauhdikkaan alun. Se omistaa turkulaistelakan tänä päivänä kokonaan.

Teollisuutta on kannustettu investoimaan, mutta tulokset ovat olleet vähissä. Metsäteollisuuden mittavat investoinnit ja meriteollisuuden suurkaupat lisäävät uskoa suomalaiseen teollisuuteen ja ennen kaikkea osaamiseen. Toivottavasti se kannustaa muitakin aloja investoimaan Suomeen ja lisäämään työpaikkoja. Myönteisiä talousuutisia ei ole koskaan liikaa.