Pääkirjoitukset

Jouluperinteistä voi hyvin pitää kiinni koulussakin

Ollaan hakoteillä, jos iso enemmistö joutuu menemään pienen, mutta äänekkään vähemmistön ehdoilla. Juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria.
Jokioisten Miinan koulun perinteinen joulukuvaelma vuodelta 2009. Kuva: Seppo Pessinen

Kouluissa vietetään näinä päivinä kuusijuhlia.

Joululoma katkaisee koulutyön kahdeksi viikoksi. Hengähdystauko kelpaa niin koululaisille kuin heidän perheilleenkin itse kunkin katsantokannoista riippumatta.

Juhla on ehdottomasti paikallaan, niin myös siihen liittyvät perinteet, olivat ne osin uskonnollisia tai vaikka tonttusatuja.

Joulu on hiljentymisen juhla ja kaikkien hyväksymisen juhla sellaisina kuin he ovat – eli me olemme.

Joulua vietetään Jeesuksen syntymäjuhlana. Päivänselvä asia halutaan kuitenkin lakaista maallistumisen maton alle.

Opetushallituksen opetusneuvoksen Pekka Iivosen mukaan osa vanhemmista on saanut uskontoallergian (Yle 19.12.). Vanhemmat saattavat kieltää lapsiltaan kaikenlaisen kosketuksen uskontoon. Silloin ei ole enää kysymys vanhempien vastuusta tai vallasta, vaan mielivallasta.

Jouluun kuuluvan Jeesus-lapsen kunnioittamisessa ei voi olla mitään pahaa, vaikka tunnustuksellinen koulu tai uskonnonopetus ei tätä päivää olekaan.

Kouluilla on pitkälti vapaat kädet juhlajärjestelyissään. Opetushallituksen ohjeistus on silti selkeä: juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria, eikä muun muassa yksittäinen virsi ole uskonnon harjoittamista.

Vanhemmilla on oikeus olla tietoisia ja ottaa kantaa, millaisiin tilaisuuksiin heidän lapsensa osallistuvat. Perustuslaissa säädettyä uskonnonvapautta tulee kunnioittaa, eikä nykyaikana ketään voi tietenkään pakottaa uskonnollisiin tilaisuuksiin vastoin tahtoaan.

Ei kuusijuhlassa ole kuitenkaan kysymys pakottamisesta, vaan yhteisestä tilaisuudesta, joka voi hyvin olla neutraali, arvokas ja ilman muuta täysin uskontoa tuputtamaton.

Ollaan hakoteillä, jos iso enemmistö joutuu menemään pienen, mutta äänekkään vähemmistön ehdoilla.

Kun Jeesus-lapsi ei kelpaa kaikille, pitäisi se kieltää kaikilta. Näin ei voi tosiaankaan olla.

Viisaat vanhemmat – ja myös opettajat – osaavat selittää lapsille jouluun liittyvät perinteet, uskonnolliset ja myös muut. Yhdessä kokemalla ne avautuvat ja jäävät muistoihin, toivottavasti lämpimiin sellaisiin.