Pääkirjoitukset

Kaasu suoraan silmiin edellyttää selitystä

Poliisin on osattava myöntää myös epäonnistuneensa. Ainakin se unohtui, että nykyään kuvataan ihan kaikki, ja kaikki on liiankin pitkälle sitä, miltä se näyttää.
Poliisi sumuttamassa Elokapina-mielenosoittajia Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun kulmassa Helsingissä lauantaina. Kuva: Lukijan kuva
Poliisi sumuttamassa Elokapina-mielenosoittajia Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun kulmassa Helsingissä lauantaina. Kuva: Lukijan kuva

Poliisi suihkutti niin sanottua OC-sumutetta kadulla istuvien Elokapina-mielenosoittajien silmiin lauantaina Helsingissä. Kaikki sitä ennen ja myös jälkeen tapahtunut jäi kuitenkin tuoreeltaan yhden tilanteen varjoon.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kommentoi maanantaina välikohtausta erittäin maltillisesti. Tapahtumien selvittely on vasta alkamassa.

Poliisi vastasi ministerin toiveeseen avoimesta tiedottamisesta: poliisi oli yrittänyt ensin poistaa ihmisiä kadulta ”neuvoin, käskyin ja kehotuksin” ja myös varoittanut etukäteen kaasun käytöstä.

Terveydelle haitallisen kaasusumutteen käyttö voimakeinona on raju ja vaikuttaa kiistatta ylimitoitetulta.

Poliisin periaate on, että ensin käytetään lievintä mahdollista voimakeinoa, mikä Kaisaniemen tapauksessa olisi tarkoittanut mielenosoittajien kantamista kadulta. Tilanteessa ensin sumutettiin ja sitten vasta kannettiin. Mikä teki sumuttamisesta välttämätöntä? Eikö puhe olekaan enää paras ”ase” poliisin arsenaalissa?

Mielipiteen ilmaisun vapaus ja luottamus poliisin toimintaan ovat asioita, joiden päälle ei pidä päästää minkäänlaista epäilyksen häivää. Siksi tapahtumien kulku on selvitettävä perusteellisesti ja puolueettomasti.

Poliisin on osattava myöntää myös epäonnistuneensa. Ainakin se unohtui, että nykyään kuvataan ihan kaikki, ja kaikki on liiankin pitkälle sitä, miltä se näyttää.

Sumutusvideo herätti voimakkaita reaktioita. Hälytyskellon piti soida: nyt oltiin Helsingin Kaisaniemessä, kaupunki ei ollut Valko-Venäjän Minsk tai Wisconsinin Kenosha.

Poliisi on saanut sumutukselleen myös laajaa ymmärrystä, mikä on tarkoittanut rajujakin sanallisia hyökkäyksiä mielenosoittajia vastaan. Tämä ei kerro hyvää kansalaisten keskinäisestä kunnioituksesta. Vastakkainasettelu saa luvan tukahtua some-sauhuunsa.

Kenenkään ei edes tarvitse mennä erikseen ”poliisin puolelle”. Se on suomalaiselle yhteiskunnalle vierasta. Suomen poliisi ei ole ketään vastaan, eikä erikseen kenenkään asialla, vaan pelkästään yleisen turvallisuuden ja lainkuuliaisuuden, eli ihan kaikkien.

Päivän lehti

26.10.2020

Fingerpori

comic