Pääkirjoitukset

Kaikki palvelut eivät tarvitse omia seiniä

Mielenkiintoinen ajatusleikki olisi toteuttaa kaupungin palveluverkko puhtaalta pöydältä.

Katsottaisiin, missä ihmiset asuvat ja käyvät töissä sekä tarkistettaisiin taloudelliset realiteetit. Sen jälkeen pohdittaisiin, minne tulevat päiväkodit, koulut, terveysasemat, vanhusten palvelut, kirjastot ja kulttuuripalvelut.

Palveluverkosta voisi tulla ainakin jonkin verran nykyisestä poikkeava, kun palvelut voitaisiin sijoittaa sinne, missä ne parhaiten hyödyttävät useimpia.

Hämeenlinnan päättäjät aprikoivat näinä päivinä palveluverkkopäätöksiä. Niitä pitäisi tehdä vielä ennen kesää muustakin kuin kouluverkosta, josta lasten ja nuorten lautakunta on päättänyt jo useita kertoja.

Kaupunkilaisilla on taipumus tykästyä olemassa oleviin palveluverkkoihin. Muutokset aiheuttavat aina negatiivisen palautteen vyöryn, vaikka ne olisivat hyvin perusteltuja.

Aktiiviset asukkaat ovat myös taitavia lobbaamaan omaa näkökulmaansa. Kuntapoliitikkoja ei käy kateeksi, kun he ovat puun ja kuoren eli taloudellisten ja toiminnallisten realiteettien ja lobbareiden ristitulessa.

Eniten Hämeenlinnassa on keskustelua aiheuttanut kouluverkko, jonka muutoksiin ei niinkään vaikuta kaupungin talousahdinko, vaan kosteusvauriot ja niistä aiheutuva heikko sisäilma.

Tulevalla viikolla kouluverkko on jälleen esillä lasten ja nuorten lautakunnassa. Nyt lautakunta saa eteensä kuusi erilaista vaihtoehtoa ja niiden kustannusvertailun. Lisäksi on pohdittu vaihtoehtojen toiminnallisia vaikutuksia oppilaisiin ja henkilöstöön.

Kustannushaarukka on 15 miljoonasta yli 36 miljoonaan. Päätöksiä odotetaan kesäkuussa.

Kouluverkon lisäksi lähiviikkoina poliitikot ottavat kantaa myös muun muassa terveysasemien ja kirjastojen sekä vanhusten palvelujen tarjontaan.

Kaikki palvelut eivät välttämättä nykyään tarvitse ympärilleen kiinteitä seiniä. Ainakin samat seinät voivat palvella monia erilaisia tarpeita. Esimerkiksi Hauholla on keskusteltu, voisivatko terveysasema ja kirjasto sijaita samassa talossa.

Iittalassa sellaista jo suunnitellaan, samoin Nummella. Monitoimimahdollisuus pitääkin miettiä aina, kun kaupunkiin rakennetaan jotain uutta.

Lisäksi kirjastot ja osa terveyspalveluista voivat liikkua myös pyörillä. Ei aina tarvitse olla taloa.

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic