Pääkirjoitukset

Kansa hyväksyy kovatkin päätökset

Hallituksen pitäisi sopia jo tällä viikolla ensi vuoden budjetista ja linjata paljon puhutut rakenneuudistukset. Myös työmarkkinakeskusjärjestöillä alkaa olla kiire päättää mallista, jolla seuraavaa sopimuskierrosta lähdetään rakentamaan.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) koolle kutsuma foorumi tiedekeskus Heurekassa pohti vaikeaa taloustilannettamme ja etsi ongelmiin ratkaisuja.

Puhuttiin konsensuksesta ja Korpilammen hengestä. Tuolloin (1977) pääministerinä oli Kalevi Sorsa (sd.) ja ongelmat hyvin pitkälle samat kuin nyt. Rapautunut kilpailukyky piti palauttaa, työttömyyden kasvu katkaista ja saada julkinen talous tasapainoon. Tuolloin yhteinen tahto löytyi ja Suomen talous käännettiin uudistusten jälkeen kasvuun.

Samaa toivotaan nyt. Käytössä ei kuitenkaan ole samoja työkaluja, kuten valuutan arvon alentamista.

Tuolloin Suomi eli paljolti suljetussa taloudessa ja esimerkiksi idänkaupassa politiikalla oli suurempi osuus kauppoihin kuin laadulla ja hinnalla.

Jos historiasta etsitään malleja ja tapoja ratkaista nykyisiä ongelmia, tulee lähinnä mieleen Paavo Lipposen ykkös- ja kakkoshallitukset (v.1995 – 2003). Vahvasti velkavetoinen valtiontalous käännettiin ylijäämäiseksi ennen ensimmäisen nelivuotiskauden loppua.

Se vaatii rankkoja päätöksiä. Julkisia menoja karsittiin yli 20 miljardilla markalla ja veroja korotettiin. Lipposen hallitus patisti myös työmarkkinaosapuolet saman pöydän ääreen tekemään keskitetyllä mallilla nollasopimuksia.

Se onnistui, kun läpi työmarkkinakentän hyväksyttiin peruslähtökohta: Suomi nousee vain vientivetoisen kasvun avulla. Sen eteen tehtiin kaikki mahdollinen.

Saavutettiin yli neljän prosentin talouskasvu, pidettiin inflaatio kurissa nollasopimuksilla, saatiin julkinen talous ylijäämäiseksi ja luotiin 300 000 uutta työpaikkaa sekä nostettiin Suomi maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi.

Kova vyönkiristysohjelma ei kuitenkaan romahduttanut Lipposen hallituksen suosiota. Kansa palkitsi kovat päätökset jatkokaudella.

SDP menetti suurimman puolen asemansa vasta sen jälkeen, kun kukkaron nyörejä höllennettiin ennen vuoden 2003 vaaleja. Veroja alennettiin ja sosiaalisia etuuksia palautettiin. Kansa tahtoi kuitenkin enemmän.

Mitä tästä voidaan ottaa opiksi? Ainakin sen, etteivät äänestäjät välttämättä palkitse, jos heitä yritetään miellyttää etuuksia jakamalla.

Realismi ja rehellinen tosiasioiden tunnustaminen saavat arvostusta.

Pahinta on päättämättömyys. Se viestii kyvyttömyydestä johtaa ja hallita.

Sitä suomalaiset karsastavat politiikassa enemmän kuin mitään muuta.

Historia kertoo, miten inhorealistisesti toimineet poliitikot ovat olleet aina suosittuja: Mauno Koivisto, Paavo Lipponen, Iiro Viinanen, Sauli Niinistö…

Päivän lehti

30.5.2020