Pääkirjoitukset

Kapellimestari johtaa keskustelua

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen on huolissaan suomalaisen kulttuuripolitiikan suunnasta ja ilmapiiristä. Tämä käy ilmi hänen tiistaisesta Ylen haastattelusta.

Jos puheen tiivistää, sen sanoma on tämä: Salonen puolustaa korkeakulttuuria.

Haastattelu on pitkä, arvostettu klassisen puolen muusikko ehtii puhua paljon. Otsikoihin pääsi heitto kohti kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä (vas.), jonka panokseen kapellimestari ei ole lainkaan tyytyväinen.

Salonen moitti kuitenkin sekä vasemmistoa että oikeistoa, koska kummallakin puolella on korkeakulttuurin vastaisia voimia. Tilannetta hän pitää historiallisesti ainutlaatuisena.

– Se on sääli, se on pelottavaa ja murheellista, arvioi Salonen.

Suomalaisen korkeakulttuurin asema on vähintäänkin uhattuna, mistä vastuuta kantaa myös kulttuuriministeri, jonka nimeä Salonen ei syystä tai toisesta sanonut ääneen.

Kulttuuripoliittinen keskustelu on vaimeaa ja laadussa on toivomisen varaa. Tasosta kertoo Guggenheimin taidemuseon saama vastaanotto.

Salonen osuu oikeaan arviossaan, että kansainvälinen museo nähtiin uhkaksi, jopa ”jenkkihirviöksi”. Tilaa maassa on kuitenkin sekä kotimaiselle että ulkomaalaiselle taiteelle aivan kuten hän painottaa.

Ehkä kulttuurikeskustelussa on menossa hieman sama ilmiö kuin politiikassakin: tärkeintä ei ole aina rakentaa vaan painaa jarrua, kirjata vaihtoehdot, jotka ovat ehdottomasti poissa laskuista.

Jotain tällaista voi päätellä Guggenheim-hankkeen käsittelystä.

Kulttuuriministeri Arhinmäki kävi ehkä henkilökohtaista taistelua amerikkalaista museota vastaan. Selitystä voi etsiä ministerin puoluekannasta, häntä ei voi kuitenkaan leimata korkeakulttuurin vastustajaksi.

Guggenheimin kohtalon ratkaisi kuitenkin Helsingin kaupunginvaltuusto täysin kansanvaltaisilla pelisäännöillä. Kun museolla ei ollut riittävästi valtuutettujen tukea, se jäi rakentamatta.

Esa-Pekka Salosen puheessa on vanhan ajan henkeä. Saattaa olla, että ulkomailla vietetyt vuodet ovat etäännyttäneet häntä suomalaisesta kulttuurista.

Hän otti esiin Guggenheimin lisäksi, Musiikkitalon ja Taideyliopiston, joten Salosen arviot suomalaisen kulttuurin tilasta ovat silmiinpistävän Helsinki-keskeisiä.

Viileän rauhallisesti voi kysyä jo yksin sitä, mihin tarvitaan nykypäivänä hänen viljelemäänsä korkeakulttuuri-käsitettä. Jos on korkeaa kulttuuria, on myös matalaa.

Mihin tällaista vahvojen arvolatausten jakoa tarvitaan?

Päinvastoin kuin Salonen väittää, kulttuurin eri suunnat ja virtaukset tulevat toimeen keskenään paljon paremmin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Historiallinen kuva ei kokonaisuutena olekaan sellainen kuin Esa-Pekka Salonen sen haluaa nähdä. Päivän sana on sittenkin yhteistyö ja suvaitsevaisuus!