Pääkirjoitukset

Karensseihin ei ole tarvetta

Hallintoministeri Henna Virkkunen (kok.) liehakoi kovaäänisiä populisteja taipuessaan nimittämään toimikunnan, jonka tehtävänä määritellä, pitääkö virkamiehille ja politiikoille määrätä karenssi, jos he siirtyvät yritysten palvelukseen. Ongelma ei ole suuren suuri, mutta se saadaan näyttämään vakavalta yhteiskunnalliselta väärinkäytökseltä, kun muutaman virkamiehen tai poliitikon ratkaisuja paisutellaan ja niitä lähestytään kovin ahtaasta näkökulmasta.

Tuoreimman kimmokkeen karenssin vaatijat saivat elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) pikaisesta lähdöstä valtioneuvostosta Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi. Häkämiehen väitetään vieneen muuttokuormassaan arvokasta, jopa salaista tietoa valtiolta työnantajaleiriin.

Häkämies ei suinkaan ole ensimmäinen loikkari, vaan moni keskeinen poliitikko on vaihtanut luottamustoimensa yksityiseen leipään ennen häntä. Pääministerit Esko Aho (kesk.), Paavo Lipponen (sd.) ja Matti Vanhanen (kesk.) ovat löytäneet töitä yhteiskunnallisen uransa jälkeen. Heidän uudet työnantajansa ovat arvioineet heidän tietonsa ja taitonsa omiin tarkoituksiinsa sopiviksi.

Kukaan ei toistaiseksi ole kantanut lainkaan huolta niiden moraalista, jotka tulevat politiikkaan yritysmaailmasta. Sitä pidetään jopa suotavana, koska he tuovat arjen tuntoja työelämää kokemattomien poliittisten broilerien joukkoon.

Jos ihminen on kerran heittäytynyt koko voimallaan poliitikoksi, ei kai se lopullisesti sulje ovia muilta vaihtoehdoilta? Harvalla poliitikolla on edes mahdollisuutta tarkkaan urasuunnitteluun, sillä tehtävät avautuvat satunnaisesti ja ne täytetään vitkastelematta. Myös äänestäjät saattavat vaaleissa lähettää poliitikon uuden työn hakuun.

Ongelma syntyy myös mahdollisen karenssiajan palkanmaksusta. Sitä ei voi ministerin tapauksessa sälyttää valtiolle, mutta ei myöskään uudelle työnantajalle, joka ei saisi rahoilleen työpanosta vastineeksi.

Suomi on pieni maa ja pieni kansakunta, jonka menestys riippuu taitavista johtajista. On kerrassaan kansallinen vahvuus, että yhteiskunnan eri osa-alueiden päättäjät tuntevat toisensa ja ovat keskenään avoimessa vuorovaikutuksessa. Kysymys ei ole paheksutuista hyvä veli -verkostoista, joita jotkut ovat näkevinään sielläkin, missä niitä ei ole.

Kaikenkarvaisiin salaliittoteorioihin uskovia on aina ollut, myös politiikassa. Ne ovat verrattoman käyttökelpoisia etenkin silloin, kun omat eväät eivät riitä uskottavien vaihtoehtojen esittämiseen.

SMP:n aikanaan käynnistämää rötösherrajahtia jatkaa nykyisin perussuomalaiset. Heidän eduskuntaryhmänsä johtaja Pirkko Ruohonen-Lerner riemuitsi jo toimikunnan asettamisesta ja vaati peräti lakia ministereiden ja virkamiesten karenssista.

Kun on ilmeistä, ettei toimikunta esitä suuria muutoksia nykykäytäntöön, Ruohonen-Lernerin ja hänen hengenheimolaistensa on taas hyvä syyttää hyvien veljien salaliittoa.

Päivän lehti

30.3.2020