fbpx
Pääkirjoitukset

Kärkihankkeet saattavat levitä hallituksen käsiin

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihankkeilta oli tärkein terä poissa jo ennen kuin on saatu tarkennettua tietoa siitä, miten valtion omaisuuden myyntituloista 1,6 miljardia euroa käytetään erilaisiin uudistuksiin.

Yhteiskuntasopimus oli tärkeimmän kärkihankkeen, työllisyyden ja kilpailukyvyn edistämisen, ykköstyökalu. Kun sitä ei ole Sipilän pakissa, uhkaavat muutkin tylsyä.

Hallitus etenee askelmerkkiensä mukaan. Syyskuu on kuitenkin jo alkanut, ja työelämän uudistuksille asetettu määräaika – syyskuun loppu – lähestyy.

Hallitusta ei voi syyttää innovatiivisuuden puutteesta. Insinööripääministerin johdolla pyritään luomaan uutta ja panostamaan rahaa tulevaisuuden asioihin.

Uuden ohella hallitus nojaa perinteiseen. Sitä on 600 miljoonan euron käyttäminen väylähankkeisiin. Ehta elvytyspotti leikkaa ainakin jonkin verran demarijohtoisen opposition esittämää kritiikkiä.

Niin askelmerkit kuin kärkihankkeetkin pitävät sisällään melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Hyvinvoinnin edistämiseksi tarvitaan kauaskantoisia toimia, mutta arsenaalin laveudessa piilee myös Sipilän hallituksen heikkous.

Kun yritetään saada aikaan kymmenen hyvää ja kaksitoista kaunista, ensimmäinenkin myönteinen tulos voi jäädä saavuttamatta. Tuloksia odotetaan kaiken lisäksi nopeasti, ei vain joskus vuosien päästä.

Kärkihankkeissa paistaa läpi hallituksen nokkimisjärjestys. Keskustalle tärkeä biotalous saa 300 miljoonaa euroa. Biotalous on parhaimmillaan hyvä työllistäjä, mutta lepää toistaiseksi lähinnä vain vihertävien oletusten ja toiveikkaiden suunnitelmien varassa.

Sama 300 miljoonaa on varattu osaamisen ja koulutuksen kehittämiseen. Peruskoulua digitalisoidaan, mikä on kokoomuksen lempiajatuksia. Herää vain kysymys, onko peruskoulussa leikkausten jäljiltä enää oppitunteja ja opetusta, mitä digitalisoida.

Digitalisointi on avainsana myös palvelujen ja toimintatapojen uudistamisessa.

Suomi ja maailma ovat siirtyneet jo digiaikaan. Valitettavasti digitalisoinnista puhuminen saattaa olla jo osin myöhäistä. Se on jo tässä ja nyt!

Miten aikanaan mitataan kärkihankkeiden toteutumista? Tietäneekö lopultakaan kukaan, miten niissä onnistuttiin, vai jääneekö päällimmäiseksi ajatus, että Juha Sipilän hallitus ainakin yritti nostaa Suomea suosta.

Menot