Pääkirjoitukset

Käsikirjoitus etenee ennakoidusti

Tapahtumat Krimin niemimaalla ovat viime päivinä edenneet pilkulleen Kremlissä laaditun käsikirjoituksen mukaan. Sunnuntain kansanäänestys, oltakoonpa lännessä ja Kiovassa sen oikeutuksesta mitä mieltä tahansa, osoitti ainakin äänestämässä käyneiden tahdon liittyä Venäjään. Kun liitos sai yli 96 prosentin kannatuksen, tuloksen johdonmukainen seuraus oli Krimin aluehallinnon ilmoitus erota Ukrainasta ja liittyä Venäjään.

Ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan juoni etenee niin, että tänään tiistaina Venäjän duuma käsittelee Krimin hakemuksen ja hoitaa liitoksen muodollisuudet nopeasti kuntoon. Tähän päätökseen ei YK:n turvaneuvostolla, Natolla, EU:lla tai Ukrainan väliaikaisella hallituksella ole veto-oikeutta.

Jatko ei sitten etenekään Kremlin käsikirjoituksen varassa. Venäjä on toki voinut arvailla Krimin operaation seurauksia ja valmistautua niihin. Ainut hyvä asia Ukrainan ja Krimin kriisissä on se, että toistaiseksi on vältytty avoimelta sodalta. Alueella on mitä moninaisempia sotilaallisia kokoonpanoja. Ukrainan ja Venäjän armeijoiden rinnalla on vapaaehtoisista koostettu Ukrainan kansalliskaarti. Krimin niemimaalla liikkuu aseissa Krimin kansallisarmeija.

Kun kaikilla ryhmittymillä on kovat piipussa, aseellisen yhteenoton riski on erittäin suuri. Pieni, vaikka vain väärinkäsityksestä syntynyt kahakka voi räjähtää täydeksi sodaksi, sillä paineet kaikissa joukoissa ovat nyt äärimmäisen kovat. Kokonaistilanteen epäselvyys synnyttää helposti huhuja ja väärinkäsityksiä.

Kriisi on edennyt vaiheeseen, jossa on lännen vuoro esittää korttinsa. Euroopan unioni päätti maanantaina joistakin pakotteista Venäjää vastaan. Myös Yhdysvallat valmistelee vastatoimia. Toistaiseksi länsi ei ole vähääkään kalistellut aseitaan, joten sotilaalliset toimet on suljettu pois vastatoimien valikoimasta.

Mikäli lännen pakotteet koetaan Kremlissä sietämättömiksi, Venäjä saattaa aloittaa omana vastatoimenaan kaupankäynnin Ukrainan itäisistä maakunnista. Niissä on jo valmiiksi vahvaa venäläismielistä liikehdintää ja halua pois Kiovan määräysvallasta. Venäjän ei tarvitse paljoakaan rohkaista aluehallintoa, kun päätös kansanäänestyksestä tai suorasta liittymisestä Venäjään syntyy.

Presidentti Vladimir Putin voi ryhtyä käymään avointa kauppaa, sillä hän on jo saanut tärkeimmän tavoittelemansa, Krimin niemimaan. Jos länsi heittäytyy liian vaikeaksi, seuraava suupala on Itä-Ukraina. Mikäli länsi ei asiaankuuluvaa diplomaattista nokittelua enempää painosta Venäjää, se tyytyy Krimiin ja jättää laajenemispyrkimykset sikseen.

Tilanne saattaa myös jämähtää pattitilanteeksi, jäätyneeksi kriisiksi. Osapuolet jatkavat keskinäistä nokittelua ja uhkailua, jännitys ja poikkeustila jatkuvat. Tällainen ratkaisu on tietysti ajanoloon kestämätön, ja sen suurin ansio on siinä, ettei Ukrainassa syttyisi sotaa.

Siitä kai lähdetään myös lännessä, ettei Venäjä enää vapaaehtoisesti luovu Krimistä ja palauta sitä Ukrainalle. Sellaista ei uudestaan suurvallaksi havittelevan Venäjän imago kestäisi.

Päivän lehti

23.2.2020