Pääkirjoitukset

Kello käy Pohjois-Korealle

Jännitys Korean niemimaalla on viime päivinä kasvanut Pohjois-Korean suivaannuttua YK:n asettamista lisäpakotteista, joilla häirikkövaltio entisestään eristetään muusta maailmasta. Turvaneuvosto tehosti saartoa, koska Pohjois-Korea vastoin kansainvälisiä sopimuksia räjäytti helmikuussa ydinlatauksen ja toteutti sarjan ohjuskokeita.

Diktatuurivaltio sanoi viime perjantaina irti hyökkäämättömyyssopimuksen Etelä-Korean kanssa ja ilmoituksensa mukaisesti katkaisi maita yhdistäneen kuuman linjan maanantaina. Jo aiemmin maa uhosi tekevänsä ennalta ehkäisevän ydiniskun Yhdysvaltoja vastaan.

Suljettu ja sulkeutunut Pohjois-Korea on maailmanpolitiikassa suuri arvoitus. Kukaan ei varmuudella tiedä, kuka tai ketkä maata todellisuudessa johtaa. Muodollisena johtajana on Kim Jong-un, itsevaltias jo kolmannessa polvessa. Yleisesti arvioidaan kuitenkin, että todellinen valta on muutamalla armeijan keskeisellä kenraalilla ja maa onkin todellisuudessa sotilasdiktatuuri.

Arvoitus on myös maan ydinaseen todellinen iskuvoima. Voiko rutiköyhä maa, jossa miljoonia kansalaisia on kuollut nälkään, kehitellä omin avuin iskukykyistä asearsenaalia?

Todistettavasti maassa on tehty joitakin onnistuneita kokeita, mutta asiantuntijat pitävät mahdottomana, että pohjoiskorealaiset pystyisivät ampumaan mannertenvälisen ydinlatauksen Yhdysvaltoihin. Maiden keskinäisistä voimasuhteista ei vallitse pienintäkään epäselvyyttä. Yhdysvaltain ydinasekapasiteetti ja myös konventionaaliset aseet ovat ylivertaiset.

Pohjois-Korean ahdinkoa lisää erityisesti Kiinan muuttunut politiikkaa. Maa on tukenut, suorastaan pitänyt Pohjois-Koreaa pystyssä Korean sodasta lähtien, pian 60 vuotta. Nyt Kiina yhtyi YK:n turvaneuvoston päätöslauselmaan ja Pohjois-Korea on entistä yksinäisempi, suorastaan yksin muuta maailmaa vastaan.

Monet politiikan asiantuntijat ja tarkkailijat, heidän joukossaan myös suomalainen kansainvälisen politiikan emeritusprofessori Raimo Väyrynen arvioivat Pohjois-Korean olevan lähempänä lopullista kaatumistaan kuin koskaan aikaisemmin.

Keskeinen kysymys on, kuinka ja millä keinoin Korean niemimaan kriisi laukeaa. Onko diplomatialla enää lainkaan sijaa, kun Pohjois-Korean vanha ystävä, tukija ja liittolainen Kiina on vaihtanut leiriä?

Sortuuko omintakeinen diktatuuri lopulta omaan mahdottomuuteensa ja kuinka tuhoisa sen kuolinkamppailusta tulee? Vaikka pohjoisen kenraalien aseet eivät Yhdysvaltoihin saakka kantaisikaan, ne voivat aiheuttaa lähialueilla, Etelä-Koreassa ja Japanissa arvaamatonta tuhoa.

Juuri nyt muu maailma voi vain henkeään pidätellen seurata sivusta, mihin suuntaan kriisi kääntyy. Pienikin ele väliintulosta saatettaisiin tulkita sodan julistukseksi, josta seuraisi välitön isku ainakin Etelä-Koreaan.

Olisi suoranainen ihme, jos Pohjois-Korea poistuisi maailmankartalta ilman väkivaltaa. Maan johdon uhopolitiikka johtaa vääjäämättömään tuhoon, jonka ajankohtaa voidaan toistaiseksi vain arvailla.