fbpx
Pääkirjoitukset

Kesämökkeily jatkuu yhä päivänpaisteessa – Ainakaan hyvillä alueilla mökkien hinta ei putoa, vaikka buumi joskus päättyisikin

Kesämökkien renessanssia on hehkutettu koko korona-aika ja epäilty sen päättymistä. Vielä ei loppua näy.
Kesämökkeily kuuluu vahvasti suomalaisuuteen. Kuva: Petri Ojanen
Kesämökkeily kuuluu vahvasti suomalaisuuteen. Kuva: Petri Ojanen

Kahtena edellisenä koronavuotena mökkikauppa on käynyt kuin siimaa.

Tänä vuonna tammi-maaliskuussa rantamökkejä on myyty Suomessa liki kolmanneksen vähemmän kuin viime vuonna samana aikana, mutta sitä selittää myös erilainen talvikausi.

Myöhäinen kevät on lykännyt mökkikaupan sesonkia, kun lunta on tänä vuonna riittänyt komeasti huhtikuun jälkipuoliskolle saakka.

Mökkilainojen nostamisessa ei alkuvuodesta laskua näkynyt, mutta korkojen nousu ja energian kallistuminen saattavat tahtia vielä hillitä.

Kesämökkien kauppa vaikuttaa kuitenkin olevan viime syksynkin perusteella tasaantumassa kahden ennätysvuoden jälkeen mutta pysyvän edelleen hyvällä tasolla.

Esimerkiksi Etuovi.comissa on nyt myynnissä reilut 2000 vapaa-ajan asuntoa.

Vapaa-ajan asunnon hintataso tuskin laskee nopeasti, kun kysyntää yhä riittää.

Ainakaan hyvillä alueilla mökkien hinta ei putoa, vaikka buumi päättyisikin. Tärkeintä mökinostajille onkin oiva sijainti, sillä melkein kaiken muun voikin muuttaa.

Keskeisessä Kanta-Hämeessä käyvät kaupaksi rantahuviloiden ohella myös kuivan maan mökit. Maakunta on sopivan ajomatkan päässä niin pääkaupunkiseudulta kuin Pirkanmaaltakin.

Kysyntää on ollut niin mummonmökeille kuin huviloillekin. Yhä useampi odottaa kesäasunnolta parempaa, kakkosasunnon tasoista varustelutasoa ja on siihen valmis investoimaan.

Uudet kesämökit ovat pinta-alaltaan entistä suurempia.

Etätyöskentely on osaltaan kasvattanut ihmisten halua omaan mökkiin, joka on kuin turvallinen pakopaikka maailman melskeiltä.

Etätyö mökiltä käsin vaatii kuitenkin pätkimättömät ja nopeat tietoliikenneyhteydet.

Mökkien tarjonta on tasoittunut mutta sitä riittää jatkossakin, sillä kesämökkien laajin omistajakunta on ikääntymässä ja iän karttuessa mökin kunnossapito käy työlääksi.

Kahdeksankymppisiä mökin omistajia on silti enemmän kuin kolmekymppisiä.

Kaupankäynnin myötä omistajien keski-ikä on pysytellyt edelleen kuusissakymmenissä.

Menot