Pääkirjoitukset

Keskusta teki takinkääntöjen ennätyksen

Puolueen pikaloikka vasemmalle hakee vertaistaan Suomen poliittisessa historiassa.
Keskustan ruoriin pyrkivän Antti Kaikkosen ja koko puolueen linjaukset muuttuivat hetkessä, kun keskusta päätyi vaalitappion jälkeen SDP:n johtamaan hallitukseen. Kuva: Pekka Aho
Keskustan ruoriin pyrkivän Antti Kaikkosen ja koko puolueen linjaukset muuttuivat hetkessä, kun keskusta päätyi vaalitappion jälkeen SDP:n johtamaan hallitukseen. Kuva: Pekka Aho

Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) budjettiehdotus alleviivasi entisestään nykyisen keskustan ennennäkemätöntä täyskäännöstä. Puolueen voi sanoa tehneen jo nyt takinkääntöjen ennätyksen, eivätkä äkilliset suunnanmuutokset rajoitu vain talous- ja työllisyyspolitiikkaan.

Saavutus on huomattava, sillä takinkäännöt ovat aina kuuluneet erottamattomasti Suomen poliittiseen järjestelmään, jota leimaa puoluekentän hajanaisuus.

Julkisuudessa on tällä viikolla hämmästelty budjettiehdotuksen sisällön ja Lintilän puheiden välistä ristiriitaa. Rinteen hallituksen ensimmäinen talousarvio on odotetusti reippaan vasemmistolainen, mutta rahaministerin lausunnot ovat kuin suoraan viime vaalikaudelta – aivan kuin hallituspohja tai talouspolitiikan viritys eivät olisi lainkaan muuttuneet vaalien jälkeen.

Kuvio näyttää sitäkin räikeämmältä, kun muistetaan, että Lintilä nousi syksyllä 2016 elinkeinoministeriksi nimenomaan “Sipilän miehenä'” ohi pestiä tavoitelleen Mauri Pekkarisen.

Lintilän huolettomuus selittyy sillä, että vuoden kuluttua puikoissa on joka tapauksessa eri ihminen. Ensi kuun puoluekokouksessa valittava keskustan uusi puheenjohtaja ottanee valtiovarainministerin salkun heti alkuvuodesta, Suomen EU-puheenjohtajuuskauden jälkeen. Vaalikauden jälkimmäistä puolikasta uhkaavat leikkauspaineet jäävät hänen murheekseen.

Sekä puolustusministeri Antti Kaikkonen että elinkeinoministeri Katri Kulmuni pystyvät varmasti hoitamaan keskustan puheenjohtajuuden kelvollisesti, mutta kummastakaan ei liene uudeksi sateentekijäksi.

Molemmat puolustivat ponnekkaasti ja näkyvissä tehtävissä Sipilän hallituksen politiikkaa punavihreää oppositiota vastaan, Kaikkonen eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja Kulmuni puolueen varapuheenjohtajana. Uutta nahkaa ei luoda hetkessä, ainakaan uskottavasti.

Jos hallituksen talousskenaariot pettävät, luvassa on vielä lisää äkkikäännöksiä. Nähtäväksi jää, kuinka sekaisin keskusta ja sen äänestäjät siinä vaiheessa ovat.