Pääkirjoitukset

Kilpailukykysopimus palaa otsikoihin

Kuka enää muistaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) vuosi sitten vaatimaa tuottavuusloikkaa, joka sittemmin on tullut tunnetuksi kilpailukykysopimuksen nimellä?

Ei välttämättä kovinkaan moni, vaikka kyse on Suomen talouden ja maan työllisyyden näkökulmasta isosta ja tärkeästä asiasta.

Sopimuksesta väännettiin kättä koko kesä ja syksy, mutta mitään konkreettista tai valmista ei syntynyt. Poliitikkona kokemattoman pääministeri Sipilän asettamat aikataulut pettivät useaan otteeseen.

Nyt kilpailukykysopimus on – kaikeksi onneksi – hiljaisuudessa lähestymässä ratkaisun hetkiä.

Päähuomio sopimuksessa on tietysti se, että yritysten kustannuskilpailukykyä parannetaan heikentämällä palkansaajien etuja.

Palkkoja ollaan jäädyttämässä ensi vuonna ja sosiaaliturvamaksuja siirtämässä työnantajilta palkansaajille. Suomalaisten ostovoima laskee vähitellen, mikä puolestaan ei ole kaikkien talousviisaiden oppien mukaista elvytyspolitiikkaa.

Mitään kovin mukavaa pakettia palkansaajille ei siis ole luvassa.

Motiivit leikkaus- ja kuripolitiikalle ovat kuitenkin ilmiselviä. Työmarkkinajärjestöissä on nähty ja tunnistettu pöydän molemmin puolin se ahdinko, jossa Suomi on ryöminyt enemmän tai vähemmän koko kuluneen vuosikymmenen.

On siis selvää, että jotain pitää tehdä. Talouskasvu pitäisi saada edes oraalle ihan omilla toimilla. Aasian tai Yhdysvaltojen kasvulukuja tuijottamalla ei Suomi nouse taloussuosta.

Työttömien iso armeija ja valtion nopea velkaantuminen ovat pakottaneet hallituksen ripeisiin toimenpiteisiin. Suomi on syönyt enemmän kuin tienannut vuodesta 2009 lähtien, eikä velanotolle näy loppua.

On tietysti totta, että velkaraha on nyt halpaa, eikä Suomi ole kansainvälisessä vertailussa pahnanpohjimmainen. Silti se on varma, että Suomi tarvitsee kunnollisen kilpailukykysopimuksen.

Valtion näkökulmasta on lohdullista, että pääministeri Sipilä on heittänyt pallon vastuullisille toimijoille eli työmarkkinajärjestöille.

Hosuminen, turhanpäiväinen riitely tai mutkien oikaisu – saati yleissitovuuden purkaminen – ei tuota sellaista tulosta, joka nostaisi Suomea ylös.