Pääkirjoitukset

Kimi Räikkönen on ollut suomalaisuuden kasvot

Formuloissa ovat mukana vahvasti kansalliset tunnukset. Kenellekään ei jää palkintojenjakotilaisuuksissa epäselväksi, mitä maita kilpailijat edustavat. Kimi on ollut Kimi.
Kimi Räikkönen osallistui joulukuussa vuonna 2010 perinteiseen enduroajon Kärme Kustaa -partiokilpailuun Hämeenlinnassa. Kuva: Pertti Koivunen
Kimi Räikkönen osallistui joulukuussa vuonna 2010 perinteiseen enduroajon Kärme Kustaa -partiokilpailuun Hämeenlinnassa. Kuva: Pertti Koivunen

Kuka Sibelius, kuka Mannerheim, kuka Sanna Marin? Kaikkia heitä kansainvälisesti tunnetumpi on tämän ajan maailmassa uransa lopettamisesta kertonut maailmanmestari Kimi Räikkönen, 41.

Suomalaiset ovat formulakansaa. Räikkönen on ollut kotimaisessa julkisuudessa usein myös kohuotsikoiden ja päivittelyn aiheena. Tämän kääntöpuolena hän on hyvin arvostettu urheilija maailman eniten seuratussa autourheilusarjassa.

Räikkönen on erittäin iso nimi etenkin Aasiassa. Hänen salaisuutensa on ollut – kaikkea muuta kuin salaisuus. Hänen tyylinsä on ollut omintakeinen ja jäljittelemätön. Siinä ei myöskään ole ollut – alkuhämmennyksen jälkeen – suomalaisittain mitään häpeämistä. Kimi on ollut Kimi.

”Jäämies” muistetaan ennen kaikkea italialaisella legendaarisella Ferrarilla ajamastaan vuoden 2007 maailmanmestaruudesta. Se on edelleen Ferrarin viimeisin mestaruus, eikä tarvitse ihmetellä, että Räikkönen on ikuisesti kansallissankari myös Italiassa.

F1-kuljettajien joukossa Räikkönen on ollut tasan oma itsensä ja osoittanut, että juuri sillä suomalainen pärjää maailmalla lajissa kuin lajissa.

Formuloissa ovat edelleen mukana vahvasti kansalliset tunnukset. Kenellekään ei jää palkintojenjakotilaisuuksissa epäselväksi, mitä maita kilpailijat edustavat.

Suomi-kuvan mittaaminen ja edes karkea arviointi on muuttunut aikaisempaakin vaikeammaksi. Miten Räikkösen ja uraansa vielä jatkavien formulatähtien tuomaa julkisuutta on onnistuttu käyttämään suomalaisittain hyväksi? Todennäköisesti ei juuri mitenkään. Yrityksistäkin Nokia, joka on ollut myös vahvoja Suomi-kuvan luojia, on esiintynyt näyttävästi formulasirkuksessa.

Se, mitä Suomesta ja suomalaisista ajatellaan, ei ole hallittavissa. Yksittäiset uutistapahtumat ovat toisinaan nousseet maailmalla otsikoihin. Voimme tietysti hurskaasti toivoa, että puhdasta luontoa ja muun muassa kulttuuria ja koulutusta kehuttaisiin vuolaasti ulkomailla, jos aihetta on.

Yhä enemmän ja osin sattumanvaraisesti Suomi-kuvaa luo sosiaalinen media, jossa Kimi Räikköselläkin on miljoonia seuraajia.

Menot