Pääkirjoitukset

Kivijalkamyymälöillä on kiviä kengässä

Keskustan tyhjentyneet kivijalkamyymälät ovat paitsi masentava näky myös raskas taakka taloyhtiöiden taloudelle.
Katutason tyhjät liiketilat ovat surullinen näky. Kuva: Lassi Puhtimäki
Katutason tyhjät liiketilat ovat surullinen näky. Kuva: Lassi Puhtimäki

Taloyhtiöiden liiketiloja ovat viime vuosina kurittaneet taloussuhdanteet, suurmarketit ja kasvanut verkkokauppa.

Kuluneena keväänä kalmaisen kylmää kyytiä antoi korona.

Kaupan liitto on tarjonnut synkkiä tulevaisuusvisioita vähenevästä vähittäiskaupasta. Kehityksen vauhti ja tarkka suunta on kiinni pitkälti kuluttajista.

Kauppa loppuu, jos asiakkaita ei käy riittävästi. Erikoisliikkeet pärjäävät vielä isoissa kaupungeissa, mutta ovat tiukoilla pienemmissä taajamissa.

Kasvuhakuisen erikoisalan kivijalkaliikkeen vastalääkkeenä voi toimia oma verkkokauppa, mutta myynnin kasvu ei synny tyhjästä. Paikalla pistäytyville asiakkaille pitäisi olla tarjolla myös parkkipaikkoja.

Liiketiloja rasittavat myös korkeat vastikkeet eritoten taloyhtiöiden remonttien jäljiltä.

Moni vanhassa taloyhtiössä toimiva yrittäjä harmittelee, kuinka korjausremontit koettelevat liikehuoneistoja huomattavasti kovemmin kuin asuinhuoneistojen omistajia.

On tavallista, että liikehuoneistojen yhtiövastikkeet on määritetty kertoimella selvästi suuremmiksi kuin saman taloyhtiön asuntojen. Kun rakennus ikääntyy, kasvavat korjauskustannukset ja samaa tahtia myös vastikkeet ja lainaosuudet sekä pyydetyt vuokrat.

Yrittäjä saattaa joutua maksamaan mansikoita myös taloyhtiön remonteista, jotka eivät liiketilaa juuri hyödytä.

Ikävimmässä tapauksessa yritys joutuu lopettamaan toimintansa tai siirtymään muualle, jolloin taloyhtiölle jää tyhjä liikehuoneisto omaan hallintaan.

Jos liike lopettaa, sen tilalle ei helpolla uutta toimijaa löydy. Tämä ajaa helposti taloyhtiön taloudelliseen ahdinkoon, koska liiketilan vastikkeet jäävät saamatta.

Taloyhtiön yksi mahdollisuus on tulla yrittäjää vastaan ja kohtuullistaa liiketilavastikkeita, jotta tämä ei laita pillejä pussiin. Pienempikin vastiketulo on parempi kuin ei vastikkeita lainkaan.

Yhtiöjärjestyksen mukaisen vastikkeen kohtuullistaminen on mahdollista, mutta se vaatii kaikkien osakkaiden suostumuksen. Se on järkipäätös selkä seinää vasten -tilanteessa.

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic