Pääkirjoitukset

Kiviniemi jäi ilman mahdollisuutta

Yön yli nukkuminen ei ole keskustassa vain Paavo Väyrysen tapa. Mari Kiviniemi ilmoitti sunnuntaina jättävänsä puoluejohtajan tehtävät ja viittasi keskustalle huonon mielipidekartoituksen tulokseen.

Maanantaina Kiviniemi pääsi vasta asiaan. Hän kertoi ratkaisunsa syyksi puolueen tuen puuttumisen: keskustaväki ei tukenut häntä. Erikseen Kiviniemi vielä ihmetteli sitä, että puheenjohtajakilpailu alkoi, vaikka hän ei ole johtanut keskustaa kahtakaan vuotta.

Suomeksi sanottuna Kiviniemi ei mielestään saanut edes reilua mahdollisuutta näyttää kykyjään keskustajohtajana.

Kiviniemen pyyhkeen kehään heittämiseen päättynyt kivinen tie alkoi viime vuoden eduskuntavaaleissa. Keskusta kärsi historiansa raskaimman tappion, mitä ei tietenkään voi lukea yksin puheenjohtajan syyksi.

Puheenjohtaja on kuitenkin keskeisin juhlittu voiton hetkellä ja suurimman taakan kantaja tappion iskiessä.

Kiviniemi luki peliä niin, ettei hänen ollut syytä erota – ei varsinkaan, koska hän oli tuore puoluejohtaja. Hän putosi kuitenkin eräänlaiseen välitilaan, henkilöksi, jota kukaan ei erityisemmin tukenut eikä kukaan vaatinut jättämään keskustajohtoa.

Ehkä hänen kohtalokseen koitui jonkinlainen mukavuudenhalu. Joka tapauksessa Kiviniemen olisi pitänyt kiertää kenttää ja pestä samalla itsestään pois helsinkiläisen leimaa.

Lopullinen niitti eropäätökselle saattoi olla Mauri Pekkarisen lähtö puheenjohtajakilpaan. Aina arvaamattoman ja sitkeän Paavo Väyrysen rynnimiseen kohti keskustajohtoa Kiviniemen voisi kuvitella jo tottuneen.

Jossittelun rinnalle voi nostaa myös toisen hyvin yksinkertaisen tosiasian. Puoluejohtajan tehtävä on raskas ja Kiviniemellä on elämää edessä politiikassa ja niin myös politiikan ulkopuolella.

Yksi henkilö ei keskustaa nosta eikä laske, silti Kiviniemen päätöksestä voi olla totista haittaa keskustalle.

Väyrynen sai lisää tilaa ja mahdollista on myös se, että hän tekee paluun keskustan puoluejohtajaksi. Väyrynen ei hyvällä tahdollakaan tulkittuna edusta tulevaisuuteen suuntautuvaa keskustalaisuutta.

Puoluejohtajakisa on entistä selvemmin keskustan kentän käsissä. Kehään huudetaan Väyrysen ja Pekkarisen rinnalle nuoria, uuden sukupolven keskustapoliitikkoja. Paine on jo nyt niin kova, että ehdokkaiden lista täydentyy hyvinkin nopeasti.

Keskusta on – taas – vähintään kahtia. Nyt yhteen ottavat kaupunkilaisuus ja maalaisuus, eurooppalaisuus ja impivaaralaisuus sekä myös liberalismi ja perinteiset arvot.

Keskusta kaipaa rivit yhteen kokoavaa henkilöä Kiviniemen seuraajaksi. Sellaista ei ole vielä näköpiirissä, mutta mikään kohtalo ei ole jakamassa puoluetta kahtia. Puoluekokouksen asia on ”keksiä” mitat täyttävä uusi keskustajohtaja.

Puoluekokouksen jälkeen joutuu testiin keskustalainen perinne siitä, että kansanvaltaisen päätöksen jälkeen pulina jälkipeleineen lopetetaan ja valittua henkilöä tuetaan.