Pääkirjoitukset

Koko maakunta tarvitsee uutta vetovoimaa

Juuri tätä tarvitaan: vetovoimaa ja ulkopuolista rahaa, joka siivittää taloudellista toimeliaisuutta ja elinvoimaa. Näin ison hankkeen vaikutukset ulottuvat laajalle.
Hämeenlinnan kaupunginhallitus sai maanantaiseen kokoukseensa pureskeltavaa: Hämeensaaren alueelle suunnitellaan suuria. Kuvaaja: Muu

Hämeenlinnassa julkistettiin maanantaina monia paikkakunnan taustoja vasten myönteisesti yllättävä uutinen.

Kaupungin keskustaan suunnitellaan monipuolista kehityshanketta, jonka huomattavin rakennus on näyttävä monitoimiareena muun muassa erilaisine liike- ja toimistotiloineen.

On erinomaista, että vetovoimaltaan heikoksi arvioituun Kanta-Hämeeseen kohdistuu ulkopuolista kiinnostusta. Kyseisellä kehittäjäryhmällä on myös esittää näyttöä työnsä tuloksista muualta maasta.

Juuri tätä tarvitaan: vetovoimaa ja ulkopuolista rahaa, joka siivittää taloudellista toimeliaisuutta ja elinvoimaa.

Näin ison hankkeen vaikutukset ulottuvat laajalle. Kanta-Häme tarvitsee ehdottomasti lisää yhdistäviä asioita, jollainen nykyaikainen monitoimiareena voi parhaimmillaan olla.

Avoimia kysymyksiä on valtavasti enemmän kuin alustaviakaan vastauksia. Ensimmäiset koskevat – rahoituksen lisäksi – ison monitoimiareenan todellista tarvetta. Miten hanke suhtautuu jo olemassa olevaan?

Uuden jäähallin tarve Hämeenlinnassa on ilmeinen, mutta miten suunnitelmat ja niiden toteuttajat, kaupunki sekä etenkin jäähallia käyttävä Hämeenlinnan Pallokerho kohtaavat toisensa?

Sijainti on paras mahdollinen. Hämeensaari on loistava ja perinteinen paikka urheilulle. Myös suunnitelmiin sisältyvä avara puistomaisuus vaikuttaa enemmän kuin lupaavalta.

Epäluuloja on runsaasti jo valmiina. Moni on valmis sanomaan suoraan: ei. Sekin on täysin ymmärrettävää.

Suuruuteensa sukeltanut autokaupan keskittymä Sunny Car Center toi lopulta pelkästään karvaan jälkipyykin ja ison imagotappion.

Suurelliseksi saattoi sanoa moottoritien katettakin, mutta se toteutui. Katetta ja kauppakeskus Goodmania ei olisi, jos niihin ei olisi uskottu.

Toteutuessaan rohkeasti uudenlainen Hämeensaari loisi kasvun edellytyksiä, mutta perusongelmaa se ei ratkaise. Ihmisiä tarvitaan lisää koko seutukunnalle.

Suomi keskittyy keskustoihin, mutta Hämeenlinna ja myös Forssa ovat jääneet väliinputoajiksi. Nousuun tarvitaan etenkin omaa uskallusta.