Pääkirjoitukset

Kokoomus tarvitsee uusia kasvoja

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) teki yllättävän päätöksen. Hän luopuu politiikasta, eikä lähde ehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Ministeri teki ratkaisunsa ilman dramatiikkaa ja vieläpä hyvissä ajoin.

Koskinen ei liity eurovaaliehdokkaiksi lähtevien kokoomusministereiden joukkoon, jossa ovat ennestään Alexander Stubb ja Henna Virkkunen.

Kokoomuksen eturivissä on runsaasti tilaa, kun toistaiseksi ei täysin tiedetä myöskään pääministeri Jyrki Kataisen jatkosuunnitelmia.

Jari Koskisen mukana kokoomus menettää paljon kokemusta ja asiantuntemusta. Maataloustietämys ei perinteisesti ole jakaantunut kovin monille harteille puolueessa.

Koskiselle riittää tarvittaessa töitä kotitilan viljelyssä. Todennäköisesti hän löytää kuitenkin muita töitä joko Euroopasta tai kotimaasta.

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa työskennellyt kaksinkertainen ministeri on kovaa valuuttaa työmarkkinoilla. EU:n maataloushallinnossa on runsaasti päällikön paikkoja.

Suorasukainen poliittinen virkanimitys ei ole odotettavissa. Aika on ajamassa sellaisten ohi. Myöskään siirtyminen järjestötehtäviin ei käy käden käänteessä.

Valtion virkamieseettinen toimikunta esittää tuoreeltaan karenssiaikaa ministereille ennen heidän siirtymistään liike-elämän tai järjestöjen palvelukseen.

Jari Koskisen luopumisilmoitus oli jyrkän kielteinen uutinen Hämeen Kokoomukselle.

Istuvan ministerin ja kantahämäläisen ykkösehdokkaan varaan oli laskettu yksi varma kansanedustajan paikka Hämeen vaalipiirissä. Nyt kuviot menevät uusiksi. Koskisen laajan kannattajakunnan äänet ovat uusjaossa, eivätkä ne tule kenellekään automaattisesti.

Vaaka vaalipiirissä keikahtaa väkisin Päijät-Hämeen hyväksi, jos Koskisen tilalle ei löydy Kanta-Hämeestä ja nimenomaan Hämeenlinnan seudulta nimivahvaa ehdokasta, mieluiten useita.

Kokoomus tarvitsee kipeästi uusia kasvoja sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti.

Viimeksi lahtelaisia kokoomuskansanedustajia putosi vaaleissa peräti kaksi. Heistä Ilkka Viljanen on jo kertonut halukkuudestaan eduskuntaan, ja päijäthämäläisillä on muutenkin kova pyrkimys tappionsa paikkaamiseen.

Viimeksi ehdolla olleista kantahämäläisistä tuolloin vielä keskustaa edustanut forssalainen Mika Penttilä ei lähde kokoomuksen ehdokkaaksi, vaan liputtaa toisen forssalaisen Sanni Grahn-Laasosen ja loppilaisen Timo Heinosen puolesta. Nuori energinen kaksikko jatkanee kohti vaativia tehtäviä.

Hämeenlinnasta ehdolla ollut ja laihaan äänisaaliiseen tyytymään joutunut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Rautio ei ole vielä päättänyt, lähteekö ehdolle.

Viimeksi Rautio hävisi selvästi puolueen toiselle Sarille, lahtelaiselle Niinistölle, joka jäi myös rannalle näyttävästä kampanjastaan huolimatta. Sama kisa saattaa olla edessä vuoden päästä.

Päivän lehti

1.6.2020