Pääkirjoitukset

Kolmikanta kompastelee pahasti

Vanhat hyvät ajat eivät palaa.

Hyvinä aikoina työmarkkinaosapuolet ja hallitus istuivat konsensuksen hengessä alas panemaan maan asioita järjestykseen. Nyt ei päästä kunnolla sopuun edes istumajärjestyksestä.

Esimerkiksi eläkeuudistusta on hiottu vuositolkulla saamatta mitään aikaan. Kynnyskysymys on eläkkeelle siirtymisen alarajan nostaminen parilla vuodella ylöspäin.

Kun suomalaiset elävät aikaisempaa pidempään ja kun halukkuus työelämässä jatkamiseen on kasvanut jatkuvasti työntekijöiden keskuudessa, ei päätöksen teon pitäisi olla mahdotonta.

Mahdotonta ei pitäisi olla myöskään sen periaatteen tunnustaminen, että palkankorotusten pitäisi määräytyä vientiteollisuuden näkymien perusteella.

Vientiyritykset toimivat kilpailutilanteessa avoimilla markkinoilla. Siellä noteerataan se korotustaso, johon kansakunnalla on kokonaisuudessaan varaa.

Tämän tosiasian tunnustavat niin poliitikot, ay-liike kuin elinkeinoelämäkin.

Muissa pohjoismaissa edellä mainittu toimintamalli on jo maan tapa. Meillä maan tavaksi uhkaa muodostua omista bunkkereista huutelu ja oman edun härkäpäinen ajaminen.

Miten tähän on tultu? Suuret suomalaiset teollisuusyritykset toimivat kansanvälisesti, eivätkä ne ole enää yksin riippuvaisia Suomessa sijaitsevien yksiköiden kannattavuudesta. Jos täällä tuotanto-olosuhteet ovat heikot ja kustannustaso oleellisesti korkeampi kuin muualla, siirretään tuotantoa sinne, missään tekeminen on kannattavampaa.

Tämä antaa teollisuudelle muskeleita neuvotella ja ajaa omaa etua. Vastaavasti työntekijöitten keskusjärjestöillä ei ole yhtä vahvaa otetta kenttään kuin aikaisemmin ja liittojen sekä yksittäisten jäsenten ohjailu on heikentynyt.

Poliittisesti tilanne taas on äärimmäisen hankala. Kuuden puolueen hallituksessa mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan ja esimerkiksi rakenneuudistusten läpivieminen menee vaikeaksi. Joudutaan tekemään kompromissien kompromisseja, jolloin kuluu aikaa ja tarvittavat päätökset vesittyvät.

Kaiken lisäksi päähallituspuolueiden, kokoomuksen ja SDP:n, kannatuksen lasku panee puheenjohtajat miettimään jokaista esiintuloa. Tämä halvaannuttaa lisää päätöksentekoa.

Ilman vaikutusta ei ole sekään, että demarien puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ilmoitti jo ennen vaaleja, ettei eläkkeelle lähdön alarajaa nosteta, jos SDP on hallituksessa.

Viesti muistetaan niissä pöydissä, joissa nyt kolmikantaisesti asiasta neuvotellaan.

Asiat eivät ole vaikeita, vaikka niin on annettu ymmärtää. Pari vuotta eläkkeelle lähtöä myöhemmäksi, kilpailukykyä lisää sopimalla pitkästä maltillisesta ratkaisusta, vientiä rasittavat väylämaksut pois, työllistämisen ja työn vastaanottamisen kynnys alemmaksi ja kuntauudistuksen kärjeksi tehokkuuden parantaminen.

Päivän lehti

1.6.2020