Sirkka-Liisa Anttila Keskustan Etelä-Hämeen piirin syyskokouksessa Forssassa lauantaina. Hän on Suomen kautta aikojen pitkäaikaisin naiskansanedustaja.
Pääkirjoitukset

Konkarikato antaa tilaa uusille näkemyksille

Vaihtuvuus kuuluu demokratiaan. Se antaa tilaa uusille näkemyksille, mikä on sekä tarpeellista että toivottavaa. Taito luopua oikeaan aikaan osoittaa pelkästään hyvää harkintaa.

Keskustan Sirkka-Liisa Anttila ei ole enää ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa, mikä avaa vaalikentän aivan uudella tavalla hänen puolueensa ehdokkaille.

Forssalaisen Anttilan asema on ollut kiistattoman vahva vaaleista toiseen. Hän on vienyt ansiokkaasti maakunnan ääntä valtakunnan päätöksentekoon. Hänen väistymisensä merkitsee yhden aikakauden päättymistä.

Maakunnallista vaalituloksessa Anttilan potti on ollut ”aina” yksi merkittävimmistä. Erittäin mielenkiintoista onkin, kuka tai ketkä nousevat vaalipiirissä keskustan ykkösnimiksi Kanta-Hämeessä.

Tilanne on samankaltainen muissakin vaalipiireissä, joissa ei enää ole ehdolla enää se tuttu, luotettu ehdokas. Satakunnassa väistyvät molemmat keskustajyrät Timo Kalli ja Kauko Juhantalo.

Ylen tuoreen (2.12.) laskelman mukaan 35 kansanedustajaa on jättämässä eduskunnan omasta päätöksestään. Lisäksi politiikan lainalaisuuksiin kuuluu, että osa nykyisistä kansanedustajista ei enää pysty uudistamaan valtakirjaansa.

Vaihtuvuus kuuluu demokratiaan. Se antaa tilaa uusille näkemyksille, mikä on sekä tarpeellista että toivottavaa.

Taito luopua oikeaan aikaan osoittaa pelkästään hyvää harkintaa. Parhaimmillaan myös kansalaisten mielenkiinto lähteä vaikuttamaan voi nousta.

Pääministeripuolueessa eli keskustassa vaihtuvuus on poikkeuksellisen suurta. Anttilan lisäksi väistymässä on liuta muitakin raskaan sarjan veteraanipoliitikkoja.

Juha Sipilä nousi valtaan osin nyt jo yli 70-vuotiaiden veteraanikansanedustajien kannattelemana. Hän on nostanut kaukaa viisaasti eturiviin eli ministeritehtäviin nuorempaa kaartia, mikä lieventää veteraanikadon vaikutuksia. Konkarit eivät kenties ole myöskään tunteneet itseään enää tarpeellisiksi.

Ensi vaaleissa erittäin merkittävä määrä keskustaan kallellaan olevia äänestäjiä etsii uutta ehdokasta.

Väistyvien kannatus on vaikeasti paikattavissa, mutta siitä tuskin tulee vaalien ratkaisijaa. Keskustan vaalityöhön tulee lisäpaineita ja -kierroksia, kun äänillä on monta ottajaa, eikä niitä voi testamentata.

Tuoreimpia artikkeleita